15-vuotias Jehovan todistaja Sarah Brooks meni töihin säästääkseen rahaa omaa autoaan varten. Häneen seurakunnassaan oli Joshua Caldwell -niminen mies, jolla oli oma yritys. Hän otti Sarahin töihin yritykseensä. Yritys remontoi asuntoja.

Joshua, Sarah ja Sarahin käly Jennifer työskentelivät yhdessä. He kaikki olivat Jehovan toditajia.

He olivat työskennelleet pari kertaa yhdessä ennen kuin Sarahin hyväksikäyttö alkoi. Sarah kertoo, että he menivät autiotaloihin. Ne olivat kylmiä, likaisia ja hylättyjä. Tiesin, että jos huutaisin, kukaan ei kuulisi. Sitten se alkoi.

Minulla on diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö. Saan ahdistuskohtauksia ja näen painajaisia. Yritän työntää tämän asian taka-alalle, mutta joinain päivinä se kummittelee mielessä.

Minut pakotettiin vaikenemaan vuosikausia. Siksi tunteita on vaikea pukea sanoiksi. Minun on helpompi näyttää kuvin, mitä tunnen.

Tämä on taidehuoneeni. Huonona päivänä tulen tänne maalaamaan. Taulut ovat aikajanalla, joka alkaa tästä.

Istuin terapiaistunnossa. Terapeutti kysyi, mistä halusin puhua. Pillahdin itkuun enkä saanut ulos sanaakaan. Hän antoi minulle värejä ja paperia. Aloin heti piirtää itseäni pää riipuksissa. Kun kuva oli valmis, terapeuttini kysyi, mitä tuo tyttö yrittää sanoa. Sanoin, että hän sanoo olevansa saastainen, kuvottava ja syyllinen.

Mitä on hengellinen väkivalta?

Sitä koin teini-iässä. Olin kunnollinen ja tunnollinen ja uskoin seurakunnan joka sanan. Tein kuten käskettiin. Siinä menettää identiteettinsä. Se ei ole aina kaunista.

Jos on Jehovan todistaja, se vaikuttaa elämässä kaikkeen. Jo pikkutyttönä tiesin, että aikuiset määräävät. Pitää tehdä kuten sanotaan eikä saa kysellä. Jehovan todistajat alkavat alistaa lapsia jo pienestä pitäen, etenkin tyttöjä. Naiset saavat kiertää ovelta ovelle, mutta eivät saa saarnata [valtakunnansalissa]. He eivät saa olla vanhimpia eivätkä toimia johtotehtävissä.

Se on patriarkaalinen, miesten hallitsema liike, jossa on selkeä arvojärjestys. Heidän oppinsa mukaan miehet ovat korkeammassa asemassa kuin naiset ja lapset.

Naisten tulee täydentää ja avustaa miehiään toteuttaakseen Jehovan tahtoa maan päällä.

On sisäänrakennettua naisvihaa, joka alistaa naisia. Naisen arvo määräytyy aviokelpoisuuden mukaan.

Vanhimmisto haluaa pitää kaikki ruodussa. He eivät halua kuulla kritiikkiä varsinkaan naisilta.

On naisten vapautusliikkeitä, joita joku kutsui nalkutusliikkeiksi. Miehet kuulemma eivät saisi käskeä. Jos sisaremme uskovat sen, he menettävät kauniin nöyryytensä. 

Miehillä on Jehovan todistajissa ylivalta. Seksuaalisessa hyväksikäytössä on kyse seksin lisäksi vallasta.

Kun ahdistelijani käski minun tehdä sitä ja tätä, en kyseenalaistanut, koska minut oli kasvatettu tottelemaan. Olin 15-vuotias, ja Josh oli pomoni. Hänellä oli yritys, joka remontoi taloja.

Kun hän käski tehdä jotain, en valittanut vaan tottelin. Koska Josh ja minä emme saaneet olla kahden, kälyni tuli mukaan.

Hän oli tavallaan esiliina. Jennifer oli veljeni Robertin vaimo. Kun hän ja veljeni seurustelivat, olimme hyvin läheisiä. Ihailin Jeniä ja luotin häneen täysin.

Joshilla ja Jenillä oli jotain keskinäistä sutinaa. He flirttailivat toisilleen. Myöhemmin kuulin, että he olivat tapailleet, kun Jen oli hyvin nuori.

Kävimme töissä pari kertaa, ja sitten ahdisteluni alkoi. Menimme autiotaloihin tekemään remonttia. Talot olivat kylmiä, likaisia ja hylättyjä.

Yksi oli sininen asuntovaunu, jossa oli mustat ikkunaluukut. Kun menin olohuoneeseen, Jen ja Josh kähmivät toisiaan. Pysähdyin niille sijoille. He tulivat luokseni. Josh alkoi suudella minua ja kosketella minne halusi. He kopeloivat paljasta pintaa. Muistan, miten kylmä oli. Lattia oli jääkylmä. Siinä oli sininen kokolattiamatto.

Tunsin irtautuvani kehostani. Muistan, että menin ulos ja odotin autossa. Leikin taskulampun kanssa. Sytytin ja sammutin sitä. En tajunnut, mistä oli kyse.

He ahdistelivat minua kymmeniä kertoja. On vaikea muistaa yksittäisiä kertoja. En tajunnut missä olin. Muistan vain miltä talot näyttivät.

Josh saattoi pysäköidä sillan alle ja teki minulle asioita autossa. Silloin tuntui siltä, että minut raiskattiin ensi kertaa.

Olin 15, kun hyväksikäyttö alkoi. Jennifer oli minua kuutisen vuotta vanhempi. Joshua Caldwell oli ainakin 12 vuotta vanhempi. Kumpikin oli tahoillaan naimisissa. Jennifer oli Robert-veljeni vaimo.

Sitä tapahtui monta kertaa Joshin,Jenin ja minun välillä. Josh saattoi pysäköidä sillan tai rampin alle. Muistan, kun hän ensi kerran pysäköi sillan alle. Jen käänsi istuintani niin, että nojauduin pitkälle taakse. Minulla jotenkin pimeni. Muistan vain kattovalon. Tuijotin sitä ja yritin olla miettimättä, mitä tapahtui. Kun he olivat tehneet mitä tekivät, muistan, että menin kotiin ja housuni olivat aivan märät. Alusvaatteeni olivat aivan veressä. Silloin tiesin, että oltiin menty liian pitkälle, ja minua pelotti.

Muistan, miten he juttelivat autossa. Olin keskellä, ja Jen katseli Joshin ajoa. Jen kysyi, tiesikö Josh minun ikäni. Josh sanoi, että olen kai jotain 16 tai 17. Jen sanoi, että olen 15. Siksi tiedän, että he kyllä tiesivät ikäni.

Myöhemmin kerroin ystävälleni, ettei hän ikinä uskoisi, mitä tapahtui töissä Joshin kanssa. Ystäväni sanoi, että haen vain huomiota. Sen jälkeen en kertonut siitä mitään kenellekään. Jos paras ystävänikään ei usko, miten kukaan muukaan uskoisi?

Sarahin hyväksikäyttäjät olivat hänen seurakuntansa jäseniä. Lapsia ja nuoria kuuluisi suojella sellaisessa yhteisössä. Kyseinen nainen oli Sarahin käly. Hän oli vanhempi sukulainen. Heidän olisi kuulunut suojella alaikäistä. Hyväksikäyttäjät käänsivät asetelman päälaelleen.

He käskivät minun olla kertomatta kenellekään. Asiasta ei hiiskuttaisi. Jos kertoisin, veljeni avioliitto päättyisi siihen. Vaikenin asiasta lähinnä rakkaudesta veljeeni.

Koin olevani aivan yksin. Rukoilin ja mietin, mitä tekisin. Se kuitenkin jatkui. Ajattelin, että jokin tässä ei toimi. Minua rangaistaan jostakin, mitä olen tehnyt.

He lopettivat noin vuosi aloittamisen jälkeen. Henkinen tuska vasta alkoi siitä. Olin rukoillut ja yritin uppoutua uskontoon, koska tunsin itseni likaiseksi. Luin kaiken, mitä käsiini sain. Olin nuori Jehovan todistaja, joten turvauduin heidän "Nuoret kysyvät" -kirjaansa. Siellä annetaan vastauksia kasvamiseen Jehovan todistajana. Aiheita on joulunvietosta seurusteluun ja avioliittoon. Siellä neuvotaan, miten toimia, jos on hyväksikäytön tai raiskauksen uhri. Mitä silloin pitää tehdä.

Missään heidän julkaisuissaan ei kehoteta kertomaan poliisille. Sellaista vaihtoehtoa ei mainita missään.

Ensireaktioni oli olla kertomatta, koska se oli taottu päähäni. Pitäisi vain jatkaa ja teeskennellä, ettei mitään ollut tapahtunut. Ajattelin, että kaste pyyhkisi menneisyyden mielestäni. Miten mahtavaa olisi upottautua veteen ja tuntea itsensä puhdistuneeksi.

Minut kastettiin 17. syntymäpäiväni tienoilla. Kun nousin vedestä, mikään ei ollut muuttunut. En voinut enää vaieta asiasta.

Sanoin isälle, että minulla on jotain kerrottavaa. Sanoin, etten tiennyt, mitä asialle tekisin. Hän kysyi, mistä on kysymys. Hän yllättyi täysin, kun kerroin. Hän komensi minut huoneeseeni ja kertoi asiasta äidilleni. Äiti sanoi, että vanhimmistolle on kerrottava heti, ja hän itki. He eivät sanoneet, etteivät usko. Siitä olen ikuisesti kiitollinen. Että minua uskottiin.

Odotin, kunnes vanhimpia tuli meille. Luokseni tulleet vanhimmat olivat hyväksikäyttäjänin lanko ja appi. He pyysivät minua toistamaan sen, mitä olin kertonut isälle. He tyrmistyivät ja sanoivat, etteivät tiedä, mitä tehdä. Tapaukseni annettiin oikeuskomitealle. Seuraavalla viikolla tapasin sen valtakunnansalissa.

Josh tuli sinne perheineen. Jen ja veljeni olivat siellä. Odotimme kukin vuoroamme oikeuskomitean puheille. Siinä oli kolme miestä. He kysyivät ja jankkasivat yksityiskohtia loputtomiin. He kysyivät, montako kertaa se tapahtui. "Nautitko siitä? Teitkö aloitteen? Teitkö mitään estääksesi sen? Kuka koski ja minne? Oliko yhdyntää? Huusitko vai olitko vain aloillasi?" Sellaisia kysymyksiä.

Kun poistuin oikeuskomitean luota, hyväksikäyttäjäni appi halasi minua. Hän vakuutteli, että minun piti vain uskoa Jehovaan. Sanoin, että tämä on vakava asia ja ajattelin mennä poliisin luo. Hän sanoi, että jos sen teen, häpäisisin Jehovan nimen.

Jehovan häpäiseminen on yksi pahimpia syntejä.

Jehovan todistajalle Jehovan nimi on kaikki kaikessa. Sitä ei saa liittää mihinkään häpeälliseen.

Jos puhuu negatiivisesti seurakunnan jäsenestä, on häpäissyt Jehovan nimen.

Jos menee kertomaan asioista medialle tai vastaavaa, on luopio. Luopio on Saatanasta seuraava. Minut saatiin luopumaan menemisestä poliisin puheille.

Kuultuaan meitä oikeuskomitea päätti, että kummatkin hyväksikäyttäjäni erotetaan Jehovan todistajista.

Veljeni päätti erota vaimostaan, vaikka hän ei tiennyt, että Jennifer oli koskenut minuun. Veljeni muutti takaisin perheemme luo asumaan. Jaoimme taas kylpyhuoneen kuin lapsina. Tunsin oloni kauheaksi.

Josh ja Jen olivat olleet oikeassa, kun sanoivat perheeni hajoavan. 

Oikeuskomitea sanoi, että minua rangaistaan, koska olin antanut hyväksikäytön jatkua niin kauan. Rangaistuksenani kaikille tehtiin tiettäväksi, että olin tehnyt väärin ja katuisin. Kanssani sai olla tekemisissä vain hengellisissä asioissa. Minua piti karttaa seurakunnan sisällä.

Tilaisuuksissa alettiin kuiskutella. Minua vilkuiltiin ja töllisteltiin. Koin nöyryytyksen aina, kun menin valtakunnansaliin. Sain vanhemmiltani luvan pysyä sieltä poissa kahden viikon ajan. Vanhimpien kehotuksesta äitini käski minun palata tilaisuuksiin. Kieltäydyin menemästä. Se oli liian nöyryyttävää. Äiti käski minun pakata kamppeeni. En voinut käsittää. En ollut edes 18.

Pakkasin vaatteeni jätesäkkeihin. Kun tein lähtöä, veljeni kehotti minua olemaan varovainen. Ravistin vain päätäni ja lähdin. En nähnyt veljeäni vuosiin sen jälkeen.

Tapaan Sarahin veljen Yorkin keskustassa. Haluan kuulla, mitä hänelle kerrottiin tai jätettiin kertomatta.

Mitä muistat siitä, miten vanhimmat käsittelivät tapausta?

Vaimoni sanoi, että hänell on asiaa. Hän kertoi pettäneensä minua. Tiesin oikeuskomiteasta. Minulla asia esiteltiin siten, että vaimoni oli tehnyt seksuaalista syntiä Josh Caldwellin kanssa.

Et siis aavistanut, että se liittyi jotenkin Sarahiin.

Juuri noin se meni, tosin Sarah oli käyttäytynyt oudosti. Hän vältteli vaimoani. En ymmärtänyt miksi. Nyt käsitän, miksei hän halunnut olla Jenin lähellä.

Kun vanhimmisto antoi luvan avioeroon, Robertille ei kerrottu, että vaimo oli käyttänyt Saraha-siskoa hyväksi.

Sarah oli lähtenyt, eikä Robert voinut puhua hänen kanssaan.

Milloin tajusit, että Sarahia oli käytetty hyväksi?

Vasta vuosia myöhemmin, kun Sarah kertoi minulle. Nyt tuntuu kauhealta. Jos olisin tiennyt, mitä hän joutui kestämään, olisin voinut auttaa.

Siskosi kertoi asiasta ensin vanhemmillesi. Vanhempasi eivät siis koskaan kertoneet sinulle?

Eivät.

Miksi uskot heidän halunneen pitää asian salassa?

On vain yksi selitys, ja se on Jehovan todistajien suojelu. He eivät halunneet häpäistä Jehovan nimeä.

Jos joku ei usko, miten vakavaa on Jehovan todistajien käytäntö salata seksuaalinen hyväksikäyttö, kannattaa tutustua Sarahin tapaukseen. Asiat salataan poliisilta, seurakunnalta ja perheenjäseniltä. Perheenjäsenet salaavat asiat toisiltaan. Kukaan ei tiedä totuutta. Olin täysin tyrmistynyt tästä.

Hyväksikäyttö pantiin Sarahin omaksi syyksi. Häntä rangaistiin ja hänet nolattiin. Sarahin elämä meni pirstaleiksi. Se ei yllätä, jos tietäää, miten hyväksikäyttö vaikuttaa uhreihin.

Muutin kotoa 17-vuotiaana. En enää elänyt turvassa Jehovan todistajien kuplassa. En tiennyt yhtään, mihin joutuisin.

Pyörin eräässä työporukassa. Iltaisin käytiin biletalossa, jossa käytettiin huumeita. Vaihdoin poikaystävää tiuhaan, ja minua käytettiin hyväksi. Elämäni oli yhtä alamäkeä. Saavutin pohjan 18-vuotiaana. Törmäsin parkkipaikalla Joshiin ja tämän vaimoon. Sekosin, koska Josh tuntui päässeen kaikesta vähällä. Ajoin biletalolle ja vedin kaikkia huumeita, joita sain käsiini. Poltin, imaisin nenään ja join. Istuin autoon odottamaan kuolemaa.

Sitten tajusin, etten ollut kirjoittanut jäähyväiskirjettä. Poltin savukkeella käsivarteeni sanat "olen pahoillani". Sitten menetin tajuni.

Se oli elämäni pohjakosketus. Olin erkaantunut vanhemmistani jo vuosia aiemmin. Olin omillani.

21-vuotiaana päätin ryhdistäytyä ja palata Jehovan todistajiin. Siirryin entisestä Yorkanan seurakunnastani Red Lioniin. Vanhempani siirtyivät sinne myös tukeakseen minua. Muutin joksikin aikaa taas vanhempieni luo.

Löysin terapiakeskuksen, jossa oli ryhmäistuntoja. Kysyttiin, tiesinkö, mitä seksuaalinen hyväksikäyttö tarkoittaa. En ollut ymmärtänyt. Minulla kesti kauan tajuta, että juuri siitä oli kyse. Kukaan ei ollut sanonut sitä.

Terapeuttini sanoi, että minulla on oikeus ilmoittaa poliisille, jos tuntui, että jaksaisin. Hänen avullaan uskoin jaksavani.

Syyttäjänvirastossa olin optimistinen. Tiesin, että tapauksestani oli kirjattu kaikki muistiin. Tapaus oli tallennettu minun, Joshin ja Jenin kansioihin. Kun ne saisi, tapaus olisi päivänselvä.

Vartiotorni-seura pitää seuraajistaan tarkkaa kirjaa. Jos Jehovan todistaja tekee jotain väärää, siitä tulee merkintä. Asiakirjat toimitetaan Vartiotorni-seuran päätoimistoon.

15-vuotiaana kertomani totuus oli kirjoitettu muistiin paperille. Ensin hankittiin etsintäluvat. Tutkijaryhmä hakisi paperini Red Lionista, jonne ne oli viety. Toinen ryhmä hakisi samaan aikaan kansioita Yorkanan seurakunnasta.

Syyttäjänvirasto sai kansiot, mutta niissä ei lukenut sitä, mitä olin sanonut. Niissä ei ollut yksityiskohtia, joita olin sanonut niissä olevan. Olin musertunut, koska kaiken olisi pitänyt olla siellä. Kaikki oli hävinnyt. Muistan ajatelleeni, että he onnistuivat salaamaan kaiken.

Kiinnitin huomiota siihen, että oli eräs vanhin, joka kertoi olleensa läsnä, kun Sarahin papereita käskettiin tuhota.

Olen Martin Haugh. Olin Jehovan todistaja 38 vuotta. Sarah muutti seurakuntaamme vuoden 2010 paikkeilla. Hänellä oli ollut lapsena rankkaa. Hän halusi palata Jehovan todistajiin.

Sarahin tapaus tuli esiin vanhimmiston kokouksessa.

Hyväksikäyttäjän nimeä ei mainittu. Tiesin vain, että se oli jotain seksuaalista. Vaikka se oli sattunut muualla vuosia aiemmin, Sarahin tapausta tutkimaan muodostettiin komitea. Sarah tavattiin useita kertoja, ja hänen piti toistaa tarina monesti. Kaikesta tehtiin tarkat muistiinpanot.

Pian sen jälkeen Sarah otti yhteyttä poliisiin. Vanhimmisto piti hätäkokouksen, koska poliisi oli tulossa piakkoin.

Poliisilla oli lupa arkistojen penkomiseen. Ostimme silppurin.

Päätoimistosta oli käsketty tuhota tapauksen muistiinpanot.

Vastustiko kukaan? Eikö kukaan sanonut, ettei niitä saa tuhota?

Kaikki olivat yhtä mieltä. Jos päätoimisto käski, toteltiin.

Eikö tuntunut, että teette jotain väärää?

Ei. Se oli ihan normaalia. Jehovan todistajissa toteltiin. Olin paikalla, kun poliisi tuli.

Poliisit penkoivat kansioita. Oltiin hermostuneita. Päätoimistossa pelättiin, koska arkistoja on yli 60 vuoden ajalta. Oltiin hyvin huolissaan, että poliisi veisi mukanaan koko arkiston.

Poliisit pläräsivät kansioita, mutta eivät tutkineet jokaista paperia. He olivat siellä 30 - 45 minuuttia ja sitten lähtivät.

Poliisi ei saanut kaikkia papereita vaan näki touhuista vain vilauksen.

Olin vanhin viisi vuotta. Ikinä vanhimpia ei kehotettu ilmoittamaan mistään poliisille.

Käskettiin pitää kirjaa, mutta kaikki meni järjestön lakiosaston kautta ennen kuin saimme tehdä päätöksiä.

Jehovan todistajien vanhimmilla ei ole koulutusta tutkintaan. Sarahin tapauksessa ei ehkä kirjattu ylös kaikkea kuten piti. Uudessa seurakunnassa papereita ehkä tuhottiin. Jos poliisille olisi ilmoitettu heti, se olisi voinut hoitaa työnsä. Vanhimmisto hoiti asian itse. Näin käsissä oli lopulta sotku.

Jehovan todistajien käytäntö on selvä. Maallisille viranomaisille ei kerrota hyväksikäytöstä. Lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ei saa sotkea poliisia.

Sarahin tapauksessa oli jopa ostettu silppuri tuhoamaan käsinkirjoitetut muistiinpanot.

Jehovan todistajien järjestöä suojellaan kaikin keinoin ja muutakin kuin lasten seksuaalista hyväksikäyttöä peitellään. 

Tunnetko vuoden 2014 kirjeen rikosasioiden käsittelystä?

Tunnen.

Sen mukaan viranomaisille ei tule kertoa luottamuksellisia asioita. Sen luettelo sisältää raiskaukset, lasten seksuaalisen hyväksikäytön, varkaudet, pahoinpitelyt ja murhat. Jehovan todistajat salaa viranomaisilta jopa murhat. Heillä on käytäntö, että tiedot salataan.

"Sitä kutsutaan teokraattiseksi tai hengelliseksi sodankäynniksi. Heistä Saatana hallitsee poliisia ja yrittää turmella Jehovan nimen. Siksi poliisille saa valehdella hyvällä omallatunnolla.

Koska ei-kristityt sudet julistavat sodan lampaille, viattomat lampaat saavat käyttää sotatekniikoita susia vastaan.

Jehovan todistajien johto lietsoo juopaa järjestön ja maailman välille.

Saatanan puolesta puhuvat muukalaiset ovat luopioita.

Heidän intresseissään on seuraajien kuuliaisuus järjestölle jopa maallisen lain kustannuksella. Käytäntöä kutsutaan teokraattiseksi sodankäynniksi. Sen ydin on, ettei totuutta tarvitse kertoa kenellekään, joka ei ole hyvässä asemassa oleva Jehovan todistaja.

Paimenemme on kehottanut meitä olemaan varovaisia kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. Varokaa ihmisiä.

Tyypillinen Jehovan toditaja uskoo, että valehtelu on väärin. Joissakin tapauksissa se on kuitenkin jopa tarpeellista, jotta tietoa ei anneta heille, joille se ei heidän mielestään kuulu.

Kun Jehovan todistajia on haastettu oikeuteen, he voivat valehdella viranomaisille. He haluavat pitää Jehovan ja järjestön tyytyväisinä salaamalla tietojaan.

Korkein auktoriteetti on Jehova, järjestö ja hallintoelin. Todistajalle vain se on tärkeää. Poliisia enemmän pelätään sitä, että tuottaa pettymyksen Jehovalle.

Meille kerrottin Sarahista, mutta miehen nimeä ei mainittu. Ei kerrottu, että mies oli aikuinen ja Sarah alaikäinen. Annettiin kuva, että kyse oli kahdesta nuoresta.

Minua suututtaa, etteivät tienneet. Heidän pitäisi olla hengellisiä johtajia. Minä tiesin syyllisen ja vanhimpien vaimot tiesivät, koska Sarah kertoi.

"Sarahia aivopestiin ja minua aivopestiin. En ole sama persoona kuin kolme vuotta sitten. En päättänyt Sarahin tapauksesta, mutta olisin voinut auttaa häntä. Vaikeutin sitä, että hän saisi oikeutta.

Kun arkistopapereista ei löytynyt sitä mitä olin sanonut löytyvän, Syyttäjä pelkäsi, ettei Caldwellia saataisi tuomittua oikeudessa. Jotta saataisiin jokin rangaistus, päätettiin tarjota sopimusta.

Joshua Caldwell myönsi alaikäisen koskemattomuuden loukkaamisen. Siitä saa 6 - 23 kuukautta vankeutta.

Jenniferin suhteen tunsin, että sain oikeutta. Hän katui tekojaan. Hän oli oikeudessa, kun annoin lausuntoni. Häneltä kysyttiin, haluaako hän puheenvuoron. Hän vain nyyhkytti ja pyyteli anteeksi. Annoin hänelle anteeksi.

Joshin suhteen en saanut oikeutta lainkaan. Hän ei täysin myöntänyt syyllisyyttään eikä pahoitellut. Hän käyttäytyi kuin ei olisi tehnyt mitään väärää.

Joshua Caldwell perheineen on seurakunnassa hyvässä asemassa. Vanhimmat kehuivat oikeudessa, miten hieno ihminen hän on. Hän on auttavainen ja tehnyt paljon seurakunnan hyväksi. Yksikään vanhin ei puolustanut minua. Kukaan ei myöntänyt kertomaani todeksi eikä tukenut tarinaani.

Tämän tapauksen voi kertoa esimerkkinä siitä, miten jotkut Jehovan todistajien käytännöistä ovat hyvin tuhoisia. Peitellään, syyllistetään, rangaistaan, kartetaan, salaillaan. Tällainen voi johtaa itsemurhaan. Ja tämä oli vain Sarahin tapaus. Kuinka paljon onkaan pedofiilejä, joista ei koskaan kerrota poliisille?

Tämä kuva oli minulle hyvin terapeuttinen. Mietin, miksi en silloin nuorena puolustanut itseäni paremmin. Minun piti hyväksyä se ja tajuta, että tein parhaani ja olin lapsi. Tämä esittää minua lapsena ja naisena, joka olen nyt. Tämä nainen taistelee vastaan eikä aio antaa periksi.

Tuntuuko, että suojelet nuorempaa minääsi?

Kyllä.

On myytti, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Sarah on vahva luonnostaan eikä kärsimystensä takia. Pitkän ajan kuluessa ja hänen valintojensa ansiosta hän irtaantui elämästä, jota hän ei ansainnut.

Hän nostaa syytteen Vartiotorni-seuraa vastaan.

Jotkut asianajajat vaativat Vartiotorni-seuran arkistoja käyttöönsä. Pyrittekö te siihen?

Pyrimme. Vartiotorni-seura on koonnut tietoja hyväksikäytöstä ympäri maata ja itse asiassa koko maailmasta. Se on hyvin olennaista, kun vaadimme Vartiotorni-seuraa toimimaan lasten suojelemiseksi.

Tästä ei tule helppoa. Se vie vuosia ja joudut elämään asioita uudelleen. Miksi ryhdyt tähän?

Haluan Jehovan todistajien muuttavan käytäntöjään. Tällainen ei voi jatkua, tai tilanne vain pahenee. Uhrien määrä vain kasvaa, eikä kukaan saa oikeutta.

Syytös on, ettei Vartiotorni-seura pyrkinyt estämään hyväksikäyttöä. Ei kehotettu ilmoittamaan poliisille, ja asia aiheutti traumoja Sarahille ja muille osallisille. On vaikea kuvitella, milloin Sarah voisi lakata kamppailemasta. En tiedä, rauhoittaisiko edes voitto oikeudessa häntä. Mikä riittää? Milloin on hyvitetty se, mitä Sarah joutui kokemaan?

Olemme vaatineet Jehovan todistajien tietokantaa jo kauan. Järjestö piilottaa tietonsa, mutta osa tiedoista vuotaa. Jonain päivänä jollakin konstilla ne asiakirjat vuotavat järjestöstä. Se on ollut nähtävissä jo kauan.

Sain dokumentteja säätiöltä, joka julkaisee uskonnollisista yhteisöistä vuodettuja asiakirjoja.

Tässä on Vartiotorni-seuran ja seurakuntien välistä kirjeenvaihtoa. Aiheena on hyväksikäyttötapauksia Uuden-Englannin seurakunnnissa. Osa tapauksista on 80-luvulta. Pitää selvittää, ovatko dokumentit aitoja.

Sain paperit säätiöltä, joka ajaa läpinäkyvyyttä. Se sai ne entiseltä Jehovan todistaja -pariskunnalta, joka varasti ne eräästä valtakunnansalista. He käyttävät salanimiä Juudas ja Isebel. Emme näytä heitä, koska he rikkoivat lakia julkaisessaan asiakirjat.

Miksi päätitte tehdä mitä teitte ja miten suunnittelitte sen?

Jokaisessa valtakunnansalissa on vanhimmiston huone. Siellä on pari arkistokaappia. Ehdotin, että katsotaan, mikä siellä on niin salaista.

Minulla oli avaimet oman seurakuntani kaappiin. Sanoin, että aloitetaan siitä.

Ensimmäisessä kaapissa oli kirje, joka käsitteli raha-asioiden hoitoa ja pörssiosakkeiden ostamista. Taaimmaisessa laatikossa oli kasa oransseja kirjekuoria. Otimme yhden, jonka päällä luki isoin kirjaimin: "EI SAA HÄVITTÄÄ". Avasimme kuoren. Se käsitteli lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Kertomukset olivat hyvin yksityiskohtaisia. Jossain kohdissa en voinut lukea kuin pari sivua, kunnes oli pakko keskeyttää, koska se oli niin järkyttävää.

Oli vaikea uskoa, että sellaista oli tapahtunut tutuillemme. 

Monissa Massachusettsin dokumenttien tapauksissa hyväksikäyttö oli hirviömäistä. Se oli fyysisesti ja psyykkisesti vahingoittavaa.

Usein Vartiotorni-seura kielsi antamasta tietoja viranomaisille. Parissa tapauksessa oli soitettu poliisille, mutta vasta vuosia kirjeenvaihdon jälkeen.

Paljon kaltoinkohtelua pienellä alueella.

Kävimme monissa valtakunnansaleissa, emme vain yhdessä. Useimmissa oli ainakin yksi mutta yleensä monta lastenahdistelutapausta.

Järjestö ei avaa tietokantaansa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämä on kuitenkin kiintoisa ikkuna. Jos pienehkö alue edustaa Jehovan todistajia Yhdysvalloissa, lasten hyväksikäyttöä on hämmästyttävän paljon. sitä on tehty, siitä on puhuttu, ja se on salattu useasti.

Samaa tapahtuu ympäri maailman. Haluan, että se paljastetaan.

Oikeudessa tavataan. 4/4. New Yorkin osavaltiossa avautuu mahdollisuus nostaa syytteitä juridisesti vanhentuneista tapauksista. Instituutioita aletaan vaatia vastuuseen epäonnistumisessa lasten suojelemisessa pedofiileiltä. Asianajaja Irwin Zalkin haastaa Jehovan todistajat oikeuteen. Amerikkalainen dokumentti.