|
||||||||||
Jehovan todistajat, uutisia     |
Oslon käräjäoikeuden tuomio 04.03.2024 10.03.2024 Johanneksen poika  On hyvä tarkastella hiukan historiallista oikeuden päätöstä Jehovan todistajien järjestön ja Norjan valtion välisessä oikeudenkäynnissä, joka pidettiin tammikuussa 2024. Mitkä olivat tuomion perusteet? Mitä muuta mielenkiintoista päätöksestä löytyy? Oikeuden päätöksen voi lukea kokonaan internetistä. Tällä sivulla käsitellään otteita Oslon käräjäoikeuden päätöksestä. Teksti on käännetty Googlen kääntäjän avulla. Tekstiä on jonkin verran editoitu kieliasun parantamiseksi.   Yhteenveto: Asia
koski kahta Jehovan todistajien nostamaa kannetta. Ne koskivat valtion
päätöstä evätä Jehovan todistajilta valtiontuki ja hylätä uskonnollisia
yhteisöjä koskevan lain mukainen rekisteröinti. Tuomioistuin katsoi,
että edellytykset Jehovan todistajien valtionavun epäämiselle ja
uskonnollisia yhteisöjä koskevan lain mukaiselle rekisteröinnin
epäämiselle olivat täyttyneet. Erilaisella kohtelulla oli laillinen
tarkoitus sekä objektiivinen ja kohtuullinen perustelu.
Osapuolet: Jehovan
todistajat (asianajaja Anders Christian Stray Ryssdal, asianajaja
Kristian Foss Aalmo, asianajaja Anders Takvam Rekve ja asianajaja René
Stub-Christiansen) vastaan lapsi- ja perheministeriö (asianajaja Liv
Inger Gjone Gabrielsen ja asianajaja Kristin Hallsjø Aarvik).
Käräjäoikeuden tuomari: Ole Kristen Øverberg.
Riita pähkinänkuoressa: Oikeusjuttu koskee Jehovan todistajien valtionavustusten epäämistä vuosilta 2021, 2022 ja 2023 sekä Jehovan todistajien järjestön poistamista uskonnollisten yhteisöjen rekisteristä. Valtion avustukset ja rekisteröinti evätään sillä perusteella, että Jehovan todistajat loukkaavat vakavasti muiden oikeuksia ja vapauksia. Valtio väittää, että Jehovan todistajat estävät oikeuden vapaaseen irtautumiseen uskonyhteisöstä ja altistavat kastetut lapset henkiselle väkivallalle ja negatiiviselle sosiaaliselle kontrollille. Näiden sanotaan olevan uskonnollisesti motivoidun käytännön vaikutuksia, jonka mukaan kukaan seurakunnissa ei saa olla yhteydessä entisiin jäseniin, jotka on erotettu tai jotka ovat itse eronneet. Valtion näkemyksen mukaan lasten oikeuksia loukkaa myös toinen käytäntö, joka koskee kastamattomia alaikäisiä, jotka toimivat seurakunnissa julistajina. Jos he tekevät vakavan synnin, kastamattomia ei voida erottaa, mutta heitä uhkaa syrjäytyminen ja sosiaalinen eristäminen seurakunnan yhteydestä. Jehovan todistajat väittävät, että valtiolla on väärä käsitys uskonnollisista käytännöistä ja että valtiontuen ja rekisteröinnin epäämisen edellytykset eivät missään tapauksessa täyty. Jehovan todistajat ovat väittäneet, että päätökset ovat pätemättömiä ja että heillä on oikeus tulla rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi sekä saada valtion tukea tai takautuvaa korvausta niiltä vuosilta, joina valtiontukea ei ole saatu. Valtionavustuksen epäämistä ja rekisteröintiä koskevat päätökset Entinen Jehovan todistaja lähetti kirjeen lapsi- ja perheministeriöön. Siinä kerrottiin mm. karttamiskäytännöstä: "Perhesiteet
avioliitossa eivät lakkaa, jos toinen puolisoista erotetaan
seurakunnasta. Mutta kaikki avioliiton ulkopuoliset perhesiteet
lakkaavat. Esimerkiksi, jos nuori on erotettu, koko hänen perheensä on
kartettava häntä, paitsi samassa taloudessa asuvien. Jos isoisä
vierailee edelleen erotetun pojanpoikansa luona, isoisä itse erotetaan
seurakunnasta. Jos erotettu soittaa isoisälleen ja isoisä näkee
numeronsa näytöllä, hän ei saa vastata puhelimeen."
Entinen Jehovan todistaja kertoi myös lasten kastamisesta Jehovan todistajaksi: "Hyvin
harvat alaikäiset lapset ovat henkisesti riittävän kypsiä ymmärtämään
täysin, mitä kaste tarkoittaa. Kypsymättömyytensä vuoksi he voivat
tehdä vakavia syntejä ja tulla erotetuiksi. Kun he kasvavat, he
saattavat myös haluta jättää seurakunnan. Eroaminen seurakunnasta
tarkoittaisi sitä, että häntä kohdeltaisiin samalla tavalla kuin
erotettua. Kaikki Jehovan todistajat karttavat kaikkia erotettuja ja
eronneita, paitsi niitä, jotka asuvat samassa taloudessa."
Ministeriö välitti kirjeen Oslon ja Vikenin maaherralle, joka alkoi tutkia asiaa. Se johti valtion tuen lakkaamiseen Jehovan todistajien järjestölle. Oli ilmeistä, että Jehovan todistajien ei pitäisi olla yhteydessä niihin, jotka on erotettu tai jotka ovat eronneet uskonnollisesta yhteisöstä. Maaherra oletti, että käytäntö voi johtaa siihen, että jäsenet tuntevat painostusta pysyä uskonnollisessa yhteisössä. Sitä pidettiin siten esteenä jäsenten vapaalle eroamiselle ja vastoin uskonnollisista yhdyskunnista annettua lakia. Lisäksi oletettiin, että kastettujen alaikäisten jäsenten erottamista oli pidettävä kielteisenä sosiaalisena kontrollina ja uskonnollisista yhdyskunnista annetun lain mukaan lapsen oikeuksien loukkauksena. Lisäksi korostettiin, että lapsille, joita ei ole vielä kastettu, voidaan antaa "kastamattoman julistajan" asema ja että lapset, joilla on tämä asema, ovat vaarassa syrjäytyä seurakunnan yhteydestä, jos he tekevät vakavan synnin. Jehovan todistajien valituksen jälkeen lapsi- ja perheministeriö vahvisti päätöksen evätä valtion tuet vuosille 2021 ja 2022. Ministeriö totesi, että kastettuihin lapsiin kohdistuva erottamis- ja karttamiskäytäntö loukkaa lapsen oikeuksia ja että tämä yksin riittää uskonnollisista yhdyskunnista annetun lain mukaisen avustuksen epäämiseen. Maaherra päätti 22. joulukuuta 2022 peruuttaa Jehovan todistajien rekisteröinnin uskonnollisena yhteisönä. Samalla hylättiin Jehovan todistajien hakemus uuden uskonnollisia yhdyskuntia koskevan lain mukaisesta rekisteröinnistä. Oikeudenkäynti Jehovan todistajat nostivat kanteen valtion avustuksista 21. joulukuuta 2022 ja rekisteröinnistä 10. helmikuuta 2023. Pääkäsittely pidettiin yhdeksän oikeuspäivän aikana maanantaista 8. tammikuuta perjantaihin 19. tammikuuta 2024. Asianosaisten lausumat - Jehovan todistajat Valtiontukien epäämistä ja rekisteröintiä koskevat päätökset ovat pätemättömiä. Valtion käsitys uskonnon harjoittamisesta perustuu pääasiassa sen omaan tulkintaan uskonnollisista teksteistä. Tämä ylittää kielletyn rajan. Uskonnolliset kysymykset, kuten suhteet erotettuihin ja itse eronneisiin henkilöihin, eivät voi olla viranomaisten ja tuomioistuinten valvonnan alaisia. Erottamis- ja karttamiskäytäntö ei ole päätösten mukainen. Ei ole näyttöä siitä, että olisi olemassa haitallinen alaikäisten erottamis- ja karttamiskäytäntö tai haitallinen "käytäntö", joka estää oikeuden vapaaseen eroamiseen. Jokainen jäsen päättää itse Raamatun periaatteiden perusteella, miten suhtautua erotettuihin ja itse eronneisiin tuttaviin ja perheenjäseniin. Kontaktin välttäminen suojaa ei-toivotuilta vaikutuksilta ja voi auttaa asianomaista saamaan takaisin hyvän suhteen Jehovaan (Jumalaan). Myös Jehovan todistajien kastekäytäntöihin liittyvät merkittävät asiat on sivuutettu. Vaikka lasten kasteelle ei ole alaikärajaa, kypsyysvaatimus on olemassa. Tämä tarkoittaa, että hyvin harvat lapset voidaan jättää ulkopuolelle. Lisäksi päätökset ovat pätemättömiä, koska niiden vaikutukset rikkovat useita Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja perustuslain määräyksiä. Asianosaisten lausumat - Valtio lapsi- ja perheministeriön kautta Päätökset ovat päteviä. Asian ydin on se, että uskonnollisesti motivoitu uskonnollisesta yhteisöstä eroavien karttaminen ja kohtelu ei voi mennä yhteiskunnan perusnormien edelle. Oikeudelliset kysymykset ovat, vaikuttaako Norjan uskonnollisia yhteisöjä koskevan lain 6 § käytäntöön ja onko se ihmisoikeuksien vastainen tai suojaama. Jehovan todistajien avustusten ja rekisteröinnin epäämiselle on kaksi itsenäistä ja riittävää perustetta, vrt. Norjan uskonnollisia yhteisöjä koskevan lain 6 §, vrt. kohta 4. Ensinnäkin Jehovan todistajien käytäntö välttää yhteydenpitoa entisiin jäseniin merkitsee sitä, että uskonnollinen yhdyskunta rajoittaa oikeutta vapaaseen eroamiseen, mikä on vastoin uskonnollisista yhdyskunnista annetun lain 2 §:ää, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklaa, perustuslain 16 artiklaa sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 18 artiklaa. Toiseksi käytäntö loukkaa myös lasten oikeuksia. Alaikäiset, jotka on kastettu, voidaan sulkea pois tasavertaisesti aikuisten kanssa, ja alaikäiset, joilla on ennen kastetta "kastamattoman saarnaajan" asema, voidaan sulkea sosiaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, jos alaikäinen tekee tekoja, joita pidetään vakavana syntinä uskonnollisessa yhteisössä. Uskonnollisista yhdyskunnista annetun lain valmistelussa lainsäätäjä on nimenomaisesti maininnut uskonnollisista yhdyskunnista annetun lain 6 §:n soveltamisalaan kuuluviksi asioiksi "lapsiin kohdistuvan negatiivisen sosiaalisen valvonnan" ja "lapsiin kohdistuvan henkisen väkivallan". Sitä, että tällaiset olosuhteet loukkaavat lapsen oikeuksia, tukee myös lapsen oikeuksien yleissopimuksen 19 artikla, jossa lapsille annetaan oikeus vapauteen kaikenlaisesta väkivallasta. Lapsen oikeuksien valiokunnan säännöksen yleiskommentissa eristäminen mainitaan esimerkkinä henkisestä väkivallasta (yleiskommentti nro 13 (2011)). Uskonnollisista yhdyskunnista annetun lain mukaisen rekisteröinnin epäämisestä seuraa vain, että Jehovan todistajat eivät voi hakea avustuksia vuodesta toiseen ja että Jehovan todistajille ei voida myöntää avioliittoon vihkimisen oikeutta. Päätökset eivät ole ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen tai vastaavien perustuslaillisten säännösten kanssa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa ei lähtökohtaisesti aseteta valtiolle positiivista velvoitetta myöntää uskonnollisille tai elämänkatsomuksellisille yhdyskunnille valtiontukea tai oikeutta vihkiä avioliittoon. Tuomioistuimen arviointi asiasta - Poissulkemiskäytännöt Jehovan todistajissa Jehovan todistajien julkaisemassa kirjassa "Pysykää Jumalan rakkaudessa" luvussa "Miten meidän tulisi suhtautua erotettuun" kerrotaan mm. näin: Entä
jos sukulainen erotetaan? Perheenjäsenien läheisten siteiden vuoksi
uskollisuutemme Jehovan lakeja kohtaan voi joutua kovalle koetukselle.
Miten meidän tulisi suhtautua erotettuun sukulaiseen? Emme voi tässä
käsitellä kaikkia mahdollisia tilanteita, mutta keskitymme kahteen
tavanomaiseen tilanteeseen.
Joissakin tapauksissa erotettu perheenjäsen voi yhä asua samassa taloudessa muun perheen kanssa. Koska erottaminen ei katkaise perhesiteitä, perheen normaali päivittäinen kanssakäyminen voi jatkua. Omalla toiminnallaan erotettu on kuitenkin katkaissut hänen ja uskovien perheenjäsenten välisen hengellisen siteen. Uskolliset perheenjäsenet eivät siksi voi enää nauttia hengellisestä toveruudesta hänen kanssaan. Erotettu ei esimerkiksi kotona ollessaan ottaisi osaa perheen yhteiseen raamatuntutkisteluun. Jos erotettu on alaikäinen lapsi, vanhemmilla on kuitenkin edelleen vastuu opettaa ja kurittaa häntä. Siksi rakastavat vanhemmat voivat johtaa lapselle raamatuntutkistelua. (Sananlaskut 6:20–22; 29:17.) Toisinaan taas erotettu sukulainen ei enää asu kotona perheensä kanssa. Vaikka jonkin välttämättömän perheasian hoito voikin joissakin harvinaisissa tilanteissa vaatia yhteydenpitoa, tällainen kanssakäyminen tulisi pitää mahdollisimman vähäisenä. Uskolliset kristityt perheenjäsenet eivät etsi tekosyitä voidakseen olla tekemisissä erotetun sukulaisen kanssa, joka ei asu kotona. Uskollisuus Jehovalle ja hänen järjestölleen saa heidät sen sijaan tukemaan raamatullista erottamisjärjestelyä. Heidän uskollinen menettelynsä koituu väärintekijän parhaaksi ja voi auttaa häntä hyötymään saamastaan kurituksesta (Heprealaisille 12:11). Toinen esimerkki, joka valaisee yhteydenpitoa uskonnollisesta yhteisöstä lähteviin läheisiin perheenjäseniin, on video "Kannata uskollisesti Jehovan ratkaisuja". Se on julkaistu Jehovan todistajien verkkosivustolla. Videolla
nuori nainen erotetaan aloitettuaan läheisen suhteen miespuolisen
kollegansa kanssa. Hänen vanhempansa kertovat hänelle, että hänen on
muutettava pois kotoa ja että hänellä on kielteinen vaikutus nuorempiin
sisaruksiin. Hänen vanhempansa kieltäytyvät vastaamasta hänen
puheluihinsa. Samaan aikaan tyttären äänellä sanotaan, että vanhemmat
ymmärsivät, että heidän oli oltava uskollisia: "He todella halusivat
auttaa häntä, mutta tiesivät, että jos he olisivat vain viettäneet
vähän aikaa hänen kanssaan vain kuullakseen, miten hän voi, hän olisi
saattanut olla tyytyväinen pieneen yhteydenottoon. Tämä saattoi saada
hänet ajattelemaan, ettei hänen tarvinnut palata Jehovan luo." Elokuva
päättyy siihen, että hän palaa Jehovan todistajiin ja pitää yhteyttä
vanhempiinsa oltuaan erotettuna 15 vuoden ajan.
On selvää, että henkilöä, joka päättää erota uskonnollisesta yhteisöstä, kohdellaan samalla tavalla kuin henkilöä, joka on erotettu. Jehovan todistajat ovat esittäneet, että uskonnollisia tekstejä - joihin tuomioistuin on viitannut - ei voida käyttää todisteena valtion avustusten ja rekisteröinnin epäämiseksi, koska se edellyttää uskonnollista tulkintaa, joka ei kuulu valtion ja tuomioistuimen toimivaltaan. Valtio kiistää tällaisen todistelukiellon olemassaolon ja katsoo, että tällaiset tekstit ovat merkityksellisiä siltä osin kuin ne antavat ohjeita siitä, mikä on käytäntö. Tuomioistuin on samaa mieltä valtion kanssa. Todisteet vahvistavat myös sen, että valtio on olettanut ymmärtävänsä karttamiskäytännön oikein. Pääkäsittelyssä todistajanlausunnon antoi 24 nykyistä ja entistä Jehovan todistajaa. Tämä antoi selkeän kuvan siitä, että ohjeet välttää kontakteja entisiin jäseniin ovat seurakunnissa hyvin tiedossa, ja että niitä tulkitaan kirjaimellisesti ja että niitä noudatetaan uskollisesti käytännössä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Esimerkkeinä tuomioistuin on katsonut aiheelliseksi esittää yhteenvedon 14 todistajan lausunnoista. B
on 43-vuotias. Hänet on kastettu 15-vuotiaana. Ennen kastetta hän tunsi
karttamisopin. Se tarkoittaa sitä, että ei pidä tervehtiä tai olla
tekemisissä erotettujen ja itse eronneiden kanssa. Hänet erotettiin ja
hän oli erotettuna jonkin aikaa. Hänen vanhempansa ja veljensä olivat
Jehovan todistajia. Hän oli heihin ajoittain yhteydessä puhelimitse
porttikiellon aikana. Hänen veljensä, joka asui samassa kaupungissa,
antoi hänelle kyydin seurakunnan kokouksiin, ja hän oli enemmän
yhteydessä vanhempiinsa, kun hän halusi palata takaisin seurakuntaan.
Muihin seurakunnan jäseniin hän ei ollut yhteydessä.
C on 74-vuotias. Hän tutustui Jehovan todistajiin opiskellessaan [maassa2]. Hänet kastettiin 20-vuotiaana. Kukaan muu hänen perheenjäsenistään ei kuulunut Jehovan todistajiin. Seitsemän tai kahdeksan vuoden kuluttua hänet erotettiin noin vuodeksi. Erottamisen aikana hänellä ei ollut seurakuntaan yhteyttä. Karttamiskäytäntö on kaikkien kastettujen tiedossa. Siihen kuuluu yhteyden välttäminen niiden kanssa, jotka on erotettu seurakunnasta tai jotka eivät halua olla Jehovan todistajia. D on 45-vuotias. Hänet kastettiin 12-vuotiaana. Hänen miehensä ja useat muut läheiset perheenjäsenet ovat Jehovan todistajia. Hänen kaksi vanhinta lastaan kastettiin, kun he olivat 16- ja 17-vuotiaita. Hän näkee kasteen elämänvalintana. Käytäntönä on että ei pidetä yhteyttä erotettuihin. E on 25-vuotias. Hänet kastettiin 16-vuotiaana. Hän oli valmis menemään kasteelle, mutta olisi saattanut odottaa vuoden tai kaksi. Hänen vanhempansa erosivat, kun hän oli peruskoulun ensimmäisellä luokalla. Hänen äitinsä ja nuorempi veljensä ovat Jehovan todistajia. Hänen isänsä ja vanhempi veljensä eivät ole. Hänet erotettiin 20- tai 21-vuotiaana, koska hän ei noudattanut Raamatun moraalinormeja. Hän tiesi hyvin, mitä Raamatun opetus karttamisesta pitää sisällään, ja pitää järjestelyä järkevänä. Yhteydenpito vanhimpiin oli turvallista. Hänen äitiinsä ja nuorimpaan veljeensä hän ei ollut yhteydessä sinä aikana, kun hän oli erotettuna. Kahden ja puolen vuoden kuluttua hänet otettiin takaisin uuteen seurakuntaan toisessa kaupungissa. Hänellä on hyviä työtovereita ja ystäviä, jotka eivät ole Jehovan todistajia. F on 63-vuotias. Hän varttui Jehovan todistajissa ja kastettiin 15-vuotiaana. Hänellä on viisi lasta. Kaksi on päättänyt mennä kasteelle. Hänen tyttärensä, joka kastettiin 17-vuotiaana, erotettiin seitsemän vuotta myöhemmin. Hänet otettiin uudelleen jäseneksi noin vuoden kuluttua. Tytär oli hyvin tietoinen siitä, miten toimia, eikä ottanut yhteyttä. Koska hän ja hänen tyttärensä työskentelivät samassa paikassa, oli välttämätöntä olla tekemisissä työpaikalla. Henkilökohtaista yhteyttä ei ollut, paitsi kun hänen tyttärensä oli sairas. G on 49-vuotias ja hänet kastettiin 19-vuotiaana. Myöhemmin vanhemmista ja sisaruksista tuli Jehovan todistajia. Kun hän oli 25-vuotias, hän erosi uskonnollisesta yhteisöstä kirjoittamalla kirjeen. Se ei ollut vaikeaa. Hän oli TV-bisneksessä, paljon tapahtui eikä hän elänyt niin kuin hänen piti. Hän palasi Jehovan todistajiin 15 vuotta myöhemmin. Yhteydenpidossa hänen vanhempiinsa ei ollut eroa sinä aikana, kun hän oli poissa uskonnollisesta yhteisöstä. Hänen ei ollut vaikea jättäytyä pois tai tulla takaisin. H on 47-vuotias. Hänet kastettiin 24-vuotiaana. Hänen vanhempansa ja kaksi veljeään eivät ole Jehovan todistajia, mutta hänen isoäitinsä oli jäsen. Hän on kahden pojan, 15- ja 17-vuotiaiden, yksinhuoltajaäiti. Pojat eivät ole päättäneet, kastetaanko heidät Jehovan todistajiksi. Jos he tekevät niin ja heidät myöhemmin erotetaan tai he eroavat itse, hän kunnioittaa "Jehovan tahtoa" ja pitää heihin mahdollisimman vähän yhteyttä. Lapset ymmärtävät tämän. A on 83-vuotias, ja hänet kastettiin 18-vuotiaana. Hän on ollut kokoaikainen tienraivaaja 15 vuotta ja toiminut useita vuosia vanhimman ja kierrosvalvojan tehtävissä. Hänet erotettiin sen jälkeen, kun hän oli julkaissut vuonna 2019 kirjan, joka kritisoi joitakin uskonnollisia opetuksia. Hän pitää itseään Jehovan todistajana, vaikka seurakunta ei sitä tee. Karttamiskäytäntö tarkoittaa sitä, että erotettuihin ja itse eronneisiin ei pidetä yhteyttä. Poikkeuksia on sellaisissa tilanteissa, joissa on kyse samasta taloudesta ja joissa yhteydenpito on ehdottoman välttämätöntä, kuten oikeudellisissa asioissa, työyhteyksissä ja vastaavissa. Tarkoituksena on ravistella ihmistä niin paljon, että hän haluaa palata takaisin seurakuntaan. On silkkaa hölynpölyä, että se olisi yksilöstä kiinni. Kaikki ovat kuuliaisia hallintoelimelle. Hän uskoo, että monet ihmiset haluaisivat lähteä pois, mutta he eivät voi karttamiskäytännön vuoksi. Hän itse koki, että se aiheutti henkistä vahinkoa. Hänellä oli syvää masennusta ja itsemurha-ajatuksia. Jos kastamattomat julistajat menettävät asemansa, heidät todennäköisesti eristetään. J on 46-vuotias. Hänet kastettiin 17-vuotiaana. Useimmat kastettiin 15–16-vuotiaina, mutta jotkut olivat vain 12- ja 14-vuotiaita kasteensa aikaan. Perhe kuului Jehovan todistajiin. Hän kävi paljon kokouksissa, ja hänen verkostonsa oli seurakunnissa. Hän tunsi karttamissäännöt. Useita ystäviä erotettiin. Yksi heistä oli noin paras ystävä, noin 18-vuotias, joka oli täysin kadonnut "elämästä". Hän ei koskaan kuvitellut, että tämä voisi tapahtua hänelle itselleen. Hän oli varsin aktiivinen seurakunnassa vuoteen 2014 asti. Oltuaan toimettomana viisi tai kuusi vuotta, hänet erotettiin tammikuussa 2020. Hänen äitinsä, siskonsa ja nuorin veljensä hyvästelivät hänet. Hänen isältään ei tullut kunnollisia jäähyväisiä. Isoäiti, joka on nyt kuollut, oli poikkeus. He pitivät edelleen yhteyttä. Hänen vaikutelmansa on, että joillekin karttamiskäytäntö on vaikeampaa kuin toisille. Hän on tavannut vanhempansa kerran. Jälkeenpäin hän ei ole kuullut heistä mitään, muutamaa tekstiviestiä lukuun ottamatta. Nuorempaan veljeen ja siskoon ei ole ollut yhteyttä. Vanhempi veli on Jehovan todistaja. Hän tietää useita, jotka ovat "paperijäseniä" tai jotka elävät kaksoiselämää, koska haluaisivat lähteä Jehovan todistajista, mutta jotka eivät kestä sitä, että menettäisivät yhteyden perheeseensä. K on 27-vuotias. Hänet kastettiin 13-vuotiaana. Silloin erottaminen ei ollut hänen ajatuksissaan. Hän oli vakuuttunut "totuudesta". Puhuttiin paljon siitä, että "loppu oli lähellä" ja hän halusi päästä paratiisiin. Hän sai turvallisen kasvatuksen seurakunnassa [maassa1]. Jehovan todistajien ulkopuolisia ystäviä ei sallittu. Kun hän oli 17-vuotias, hän muutti vanhempiensa kanssa Pohjois-Norjaan vahvistamaan paikallista seurakuntaa. Hän sai poikaystävän. Tämä johti kolmeen tapaamiseen kolmen vanhimman kanssa. Ensimmäisellä kerralla hän sai varoituksen, toisella kerralla huomautuksen ja kolmannella kerralla hänet erotettiin. Hän oli tuolloin 18-vuotias. Hän oli läsnä seurakunnan kokouksessa, kun ilmoitettiin, ettei hän ole enää Jehovan todistaja. Jälkeenpäin hän oli kuin ilmaa muille. Hän yritti mennä kokouksiin, antaa heille mahdollisuuden – saada yhteyden äitiinsä, mutta hän menetti uskonsa. Hänellä ei ollut koulutusta, työtä eikä rahaa. Hän sai uuden poikaystävän, joka oli väkivaltainen. 20-vuotiaana hänellä diagnosoitiin monimutkainen oireyhtymä. Erottamisen jälkeen hän ei ole ollut yhteydessä naapurikunnassa asuviin vanhempiinsa, paitsi että hänet on kerran kiidätetty sairaalaan. L on 40-vuotias. Hänet kastettiin 11-vuotiaana, melko nuorena. Hän pyysi sitä itse. Se tuntui oikealta ja hän halusi tehdä perheensä ylpeäksi. Kaikki perheenjäsenet olivat Jehovan todistajia. Myös ystävät. Oli kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan ei saa olla tekemisissä "maailmallisten" ihmisten kanssa vapaa-ajalla. 14-vuotiaana hänet erotettiin. Hänellä oli poikaystävä, jonka kanssa sattui "moraaliton" teko. Seurakunnan vanhimmat saivat tietää siitä, ja hänet kutsuttiin oikeuskomiteaan. Hän tunnusti teon ja katui sitä , mutta se ei riittänyt. Hän tunsi itsensä järkyttyneeksi, juoksi huoneeseensa ja itki peiton alla. Hän ajatteli menettävänsä kaiken ja että jos Harmageddon tulee, hän ei selviä siitä hengissä. Vanhemmat tulivat paikalle ja asiasta valitettiin. Hän tapasi muita vanhimpia. Se oli kauhea ja alentava kokemus. Tapaamisen aikana hänelle tehtiin erittäin yksityiskohtaisia seksuaalisia kysymyksiä. Tulos oli sama. Erottaminen pidettiin voimassa. Jehovan todistajiin kuuluvat eivät voineet tervehtiä häntä, ja kun joku Jehovan todistaja vieraili hänen kotonaan, hänen täytyi pysyä huoneessaan. Hän yritti ottaa yhteyttä ystäviinsä – hän tiesi, että muutkin olivat tehneet vääriä asioita, mutta he katkaisivat puhelun, kun hän soitti. Hänelle ei ollut enää yhteyttä isoäitiinsä, tätiinsä ja setäänsä, joiden kanssa hän oli tottunut olemaan tekemisissä lähes joka viikonloppu. Perhe sanoi melko nopeasti, että tämän täytyy olla väärin. Isäpuoli vastusti. Hänet syrjäytettiin vanhimman asemasta ja häntä hyljeksittiin, koska hän vastusti Jehovan todistajia. Hänen isoäitinsä ja miehensä päättivät ottaa häneen yhteyttä. Myös heitä kartettiin. Se aika, minkä hän oli erotettuna, kesti suhteellisen lyhyen ajan. Hän meni joihinkin kokouksiin ja kirjoitti kirjeen, jossa pahoitteli tekojaan ja pyysi saada palata takaisin seurakuntaan. Hän teki niin sen jälkeen, kun hänet oli kutsuttu lyhyeen kokoukseen. Tapahtumat vaikuttivat häneen jälkikäteen. Kun hän muutti lukioon, hän asui yksin. Hän tunsi saaneensa pysyvän leiman. Se oli hirvittävän vaikeaa. Hän oli masentunut ja itki paljon. Aiemmin hän oli ollut hyvä koulussa. Eräs luokanopettaja näki, että hänellä oli vaikeuksia, ja auttoi häntä paljon. Hän ei ollut enää aktiivinen uskonyhteisössä ja hän sai poikaystävän. Hänellä oli vaihtelevasti yhteys vanhempiinsa. Heillä oli menossa erillinen prosessi ja he lähtivät myöhemmin ulos seurakunnasta. Lukion jälkeen hän oli yhteydessä heihin. 18- tai 19-vuotiaana hänet erotettiin. Se oli hienoa. Loppujen lopuksi hän ei kuulunut enää seurakuntaan. Nykyään vain hänen isoäitinsä on Jehovan todistajien jäsen. Hänen isoäitinsä on pitänyt vaihtelevasti yhteyttä häneen. Nyt isoäiti sanoo, että kokouksessa on ilmoitettu, että karttamisoppia on "kiristetty". Hän on saanut yhteyden muihin perheenjäseniin lähdettyään Jehovan todistajista. Hän ei ollut kypsä 11-vuotiaana kasteelle ja pitää syrjäytymistä venäläisenä rulettina. Hän on kuullut itsemurhasta. Nykyään hän on naimisissa ja on suorittanut korkeakoulututkinnon. M on 49-vuotias. Hänet kastettiin juuri ennen kuin hän täytti 14 vuotta. Hänen vanhempansa, isoäitinsä ja jotkut tädit ja sedät olivat Jehovan todistajia. Varttuessaan hän kävi seurakunnan kokouksissa kolme kertaa viikossa ja hänellä oli siellä suurin osa verkostostaan. Hänellä oli iso joukko ikätovereita. Vain yksi hänen ystävistään ei ollut Jehovan todistaja. 12-vuotiaasta lähtien hän oli aktiivinen saarnaaja. Se ei ollut vaikeaa. Kyse oli vain siitä, mitä "kirjassa" on. Hän tiesi karttamisesta. Hän oli nähnyt karttamista seurakunnassa, mutta ei ajatellut, että se voisi vaikuttaa häneen. Nuoruusiässä hän rakastui toiseen tyttöön. Hän päätti pitää sen salaisuutena. Hän pelkäsi kuolevansa Harmageddonissa. Kahden viimeisen keskikouluvuotensa aikana hän kamppaili itsemurha-ajatusten kanssa. Kun hän oli 30-vuotias, hänet erotettiin seksuaalisen moraalittomuuden vuoksi. Siitä lähtien hän on ollut jonkin verran yhteydessä vanhempiinsa. Hän näkee sen ainutlaatuisena. He eivät ole kovin aktiivisia seurakunnassa. Isoäiti ei halua pitää yhteyttä. Hän ei myöskään ole yhteydessä setiin ja täteihin, jotka ovat Jehovan todistajia. He ovat hylänneet hänet. N1 on 26-vuotias. Hänet kastettiin 17-vuotiaana. Hänen vanhempansa, kaikki isovanhempansa sekä sedät ja tädit olivat Jehovan todistajia. Niin oli myös koko hänen sosiaalinen piirinsä. Jokaisella oli sama tavoite elämässä. Hänen mielestään se oli erittäin mukavaa. Hänen isänsä oli yksi seurakunnan vanhimmista, ja he olivat Jehovan palvontaan omistautunut perhe. Kun hän oli pieni, suurin osa hänen vapaa-ajastaan kului kokouksissa, saarnaamisessa ja raamatuntutkisteluissa. 12-vuotiaana hänelle kehittyi anoreksia. Ennen kastettaan hänet oli pakotettu hoitoon. Hänen kaksoissisarensa oli 16-vuotias, kun hänet kastettiin. Useimmat hänen ystävistään kastettiin 15- tai 16-vuotiaina. Hän haki lomaa sairaalasta ja hänet kastettiin kesäkonventissa. Ennen kastetta ei käyty läpi kasteeseen liittyviä asioita. Hän ajatteli, että kastamatta jättäminen oli eräänlaista karttamista, ja hän rakasti todistajaystäviään hyvin paljon. Jälkeenpäin ajatellen hän pitää tuomittavana, että kaste hyväksyttiin. Hän oli lapsi ja hyvin sairas. Hän meni naimisiin erään Jehovan todistajan kanssa ollessaan 20-vuotias. Puoliso oli häntä kohtaan väkivaltainen, ja hän koki, ettei hän saanut tukea suhteen katkaisemiseksi. Tämän seurauksena hän päätti jättää Jehovan todistajat. Hän tiesi, että se johtaisi samaan asiaan kuin erottaminenkin. Sitä ennen hän oli tutustunut toiseen perheeseen, joka oli pitkään hyvin kannustava. Hän päätti päivämäärän, jolloin hän eroaisi seurakunnasta. Kun päivä koitti, hän kertoi vanhemmilleen, mitä hän halusi tehdä. He sanoivat, että hänet suljettaisiin ulkopuolelle. Hänen isänsä kysyi, miksi hän ei voinut vain jättäytyä toimettomaksi ja "häipyä" ajan myötä. Hän tiesi, että mies oli yhteydessä sisariinsa, jotka olivat "häipyneet". Vierailtuaan vanhempiensa luona hän lähetti seurakunnalle etukäteen kirjoitetun tekstiviestin, jossa hän pyysi vahvistusta erolleen. Hän sai vastauksen, että viesti oli vastaanotettu. Muutamaa päivää myöhemmin seurakunnassa ilmoitettiin, ettei hän ollut enää Jehovan todistaja. Perhe ilmoitti heti, etteivät he voi olla hänen kanssaan tekemisissä. Hän on nähnyt sisaruksia muutaman kerran, ja joskus hän on yhteydessä vanhempiinsa tekstiviesteillä. Hän oli tietoinen siitä, että se olisi näin. Hänellä on veli, joka on lähtenyt Jehovan todistajista. Heillä on hyvä yhteys. Hän on vakuuttunut siitä, että hänen vanhempansa rakastavat häntä ja näkee tämän uskollisuuden testinä. Kuten yhteenvedoista käy ilmi, todistajat olivat suurelta osin yksimielisiä siitä, miten yhteydenpitoa entisiin jäseniin koskevat ohjeet ymmärretään ja miten niitä noudatetaan. Niin oli muidenkin todistajien kohdalla. Kuvaukset siitä, miten ankarat karttamiskäytännöt vaikuttavat, vaihtelivat. Yksi sen antamista vaikutelmista on, että sillä on suuri merkitys, onko yksilöllä verkosto, johon tukeutua uskonnollisen yhteisön ulkopuolella. Useimmat Jehovan todistajiin liittyvistä tulevat perheistä, jotka kuuluvat uskonnolliseen yhteisöön. Uskonnollisten yhteisöjen sosialisaatioprosessien selvittämiseksi Jehovan todistajat ovat viitanneet asiantuntijaraporttiin "Uudet inkvisiittorit" (2003), s. 294 ja 295. Siinä todetaan, että 33 prosenttia kaikista Jehovan todistajista tuli jäseniksi kääntymyksen kautta suhteellisen nuorella iällä eikä "sosiaalistamisen" kautta. Jehovan todistajat ymmärtävät kertomuksen tarkoittavan, että loput kaksi kolmasosaa kasvoivat kodeissa, joissa heidän vanhempansa kuuluvat Jehovan todistajiin. Vaikka luvut näyttävät olevan peräisin Yhdysvalloista, ei ole mitään syytä uskoa, että jakauma olisi kovin erilainen Norjassa. Sosialisaatio tarkoittaa sosiaalisia prosesseja, jotka johtavat yksilöt omaksumaan tai sisäistämään yhteiskunnan normit, käytännöt ja käyttäytymismallit. Toisin sanoen se on prosessi, joka tekee yksilöistä enemmän muiden kaltaisia yhteiskunnassa; Store Norske Leksikon, Socialization, päivitetty viimeksi 3. marraskuuta 2020. Monet Jehovan todistajien vanhempien kanssa varttuneet todistajat kertoivat, että heillä oli suurin osa sosiaalisista suhteista seurakunnissaan. Tämä on nähtävä sen tosiasian yhteydessä, että on tavallista omistaa suuri osa vapaa-ajastaan seurakuntaan liittyville toiminnoille. Se on kuitenkin myös seurausta ohjeista, joilla pyritään rajoittamaan yhteydenpitoa muihin – välttämään huonoja vaikutuksia, kuten luvussa "Valitse ystäviä, jotka rakastavat Jumalaa" kirjassa "Pysykää Jumalan rakkaudessa", jonka Jehovan todistajat julkaisivat vuonna 2018. K sanoi, että Jehovan todistajien ulkopuolisia ystäviä ei saanut olla. L viittasi siihen kirjoittamattomana sääntönä. On selvää, että seurakunnissa alaikäiset, jotka kastetaan, ovat yleensä noin 16-vuotiaina, mutta että myös useita vuosia nuorempia lapsia kastetaan. Valtio ilmoitti, että 15-16 vuotta näyttää olevan yleisin, kun taas Sæterhaug totesi, että se on 16-17 vuotta. L:n, D:n ja K:n kerrottiin olleen 11-, 12- ja 13-vuotiaita silloin, kun heidät kastettiin. Lapsuuden läheiset siteet uskonnolliseen yhteisöön, varmuus siitä, että suurin osa läheisestä perhe- ja ystäväverkostosta on siellä, ja se, että kasteet ovat yleisiä alaikäisenä, jolloin elämänkokemus on rajallinen, ovat tekijöitä, joiden voidaan kohtuudella olettaa madaltavan kynnystä liittyä jäseneksi. Seuraukset ovat erityisen stressaavia nuorille, joilla on vähän verkostoja uskonnollisen yhteisön ulkopuolella – joko siksi, että muut välttävät kontakteja tai siksi, että he itse välttävät kontakteja muihin. Saman nuorisoryhmän voi olla vaikea ymmärtää sitä mahdollisuutta, että tämä voi vaikuttaa heihin. Jälkimmäistä kuvaa hyvin se, että useat todistajat mainitsivat tunteneensa käytännön ennen kastetta, mutta että se vaikutti liian kaukaiselta asialta heidän kohdallaan. Jehovan todistajat vahvistivat, että karttaminen tuskin on keskeinen kysymys useimmille kastetuille alaikäisille. Sæterhaug viittasi järjestelmään pienenä osana uskon harjoittamista; Erottamisia tapahtuu harvoin, ja itse eronneita on vielä vähemmän. Molempien ryhmien osalta seurakunnissa on yhtäläinen ilmoitus siitä, että henkilö ei ole enää Jehovan todistaja. Ilmoituksessa ei anneta lisätietoja. Uskonnonvapaus, syrjintäsuoja ja laki uskonnollisista yhdyskunnista. Uskonnonvapaus on perusihmisoikeus, joka suojaa henkilön sisäistä vakaumusta, vapautta vaihtaa uskontoa tai vakaumusta sekä vapautta ilmaista uskontoaan tai vakaumustaan; Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artikla:
Täyttyvätkö Jehovan todistajien valtiontuen ja rekisteröinnin epäämisen edellytykset? Johtopäätöksenä on, että edellytykset Jehovan todistajien valtionavun epäämiselle ja uskonnollisista yhdyskunnista annetun lain mukaisen rekisteröinnin epäämiselle täyttyvät ja että päätökset ovat päteviä. Poissulkemispolitiikan ja -käytännön avulla Jehovan todistajat kannustavat heitä karttamaan seurakunnasta erotettuja tai eronneita jäseniä, jotta he muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta joutuvat sosiaaliseen eristykseen eivätkä voi olla tekemisissä yhteisön jäsenten kanssa. Tuomioistuin on valtion kanssa samaa mieltä siitä, että tällä on vaikutuksia, joita olisi pidettävä muiden oikeuksien ja vapauksien vakavina loukkauksina, jotka ovat peruste valtiontuen ja rekisteröinnin epäämiselle. Tuomioistuin katsoo, että on riittävät perusteet evätä apurahat ja rekisteröinti, koska Jehovan todistajat loukkaavat lasten oikeuksia. Tämä koskee erityisesti heidän oikeuttaan vapaaseen eroamiseen seurakunnasta. Uskonnonvapautta suojaavat muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artikla ja perustuslain 16 §. Oikeus vaihtaa vapaasti uskontoa tai vakaumusta on ehdoton ja loukkaamaton. Se tarjoaa vahvan suojan painostusta tai pakottamista vastaan, joka estää tämän oikeuden käyttämisen. Lapsia on suojeltava poissulkemisen vaikutuksilta, sillä se loukkaa vakavasti vapautta vaihtaa uskontoa tai vakaumusta. Lapsia ei pitäisi asettaa tilanteeseen, jossa he sitoutuvat sääntöihin, jotka käytännössä aiheuttavat suuria esteitä heidän oikeuksilleen ja vapaudelleen vaihtaa uskontoa tai vakaumusta sekä alaikäisinä että myöhemmin elämässä. Ei riitä, että osoitetaan, että alaikäinen tuntee karttamiskäytännön hyvin ennen kastetta tai että uskonnollinen täysi-ikäisyys on 15 vuotta. Lapset ovat erityisen vastaanottavaisia ja alttiita sosiaalistumiselle ja muille vaikutuksille, eikä heillä useimmissa tapauksissa ole valmiuksia tehdä tällaista elinikäistä valintaa. Tässä yhteydessä on korostettava, että on kohtuullista odottaa, että jotkut aikuisuuteen siirtymässä olevat nuoret – osana oman identiteettinsä kehittymistä – rikkovat sääntöjä, jotka antavat perusteen erottamiselle ja karttamiselle, esimerkiksi olemalla sukupuolisuhteessa kumppanin kanssa tai luopumalla vakaumuksesta, jota he ovat alkaneet epäillä. Jehovan todistajien uskonnolliset opetukset ja käytännöt ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa, ja Jehovan todistajat ovat tehneet selväksi, että rekisteröinnin ja valtion tukien menettäminen ei aiheuta muutoksia järjestön uskonnollisiin käytäntöihin. Ei ole kuitenkaan epäilystäkään siitä, että valtion tuet ja rekisteröinti ovat erittäin tärkeitä Jehovan todistajille ja heidän jäsenilleen. Valtion tuet ovat muodostaneet merkittävän osan Norjan uskonnollisen yhdyskunnan tulopohjasta. Vuosina 2021–2023 vuotuiset avustukset olisivat olleet 16–18 miljoonaa Norjan kruunua. Rekisteröinti on tärkeää myös siksi, että se tarkoittaa, että uskonnollinen yhdyskunta täyttää järjestäytymistä ja raportointia koskevat vakiintuneet vaatimukset eikä sen katsota vakavasti loukkaavan muiden oikeuksia ja vapauksia. Lisäksi avioliittoon vihkimisoikeuden myöntämiselle on olemassa vaatimus. Tuomioistuin on samaa mieltä Jehovan todistajien kanssa siitä, että valtiontukien ja rekisteröinnin epäämisellä on leimaava vaikutus. Jäsenet tunnetaan lainkuuliaisina kaikkialla maailmassa, ja on loukkaavaa, että ei saa mennä naimisiin omassa palvontapaikassaan. Tuomioistuin katsoo, että nämä eivät ole riittävän pakottavia syitä pitää erilaista kohtelua kohtuuttomana. Karttamiskäytäntö tarkoittaa, että lasten oikeutta vapaaseen eroamiseen loukataan. Tämä on loukkaamaton osa uskonnonvapautta, jota valtion tulisi pyrkiä suojelemaan. Avustusten ja rekisteröinnin epääminen on reaktio, joka palvelee päätösten oikeutettuja tarkoituksia. Jotta voidaan varmistaa demokraattinen tuki rekisteröinti- ja valtionavustusjärjestelmälle, on tärkeää, että oikeus vapaaseen eroamiseen toteutuu uskonnollisissa yhteisöissä, joille myönnetään rekisteröinti ja avustuksia. Oikeudenkäyntikulut Riita-asioista annetun lain 20-2 §:n ensimmäisen momentin mukaan asian voittaneella osapuolella on oikeus saada vastapuolelta täysi korvaus oikeudenkäyntikuluistaan. Ei ole epäilystäkään siitä, että valtio on voittanut tapauksen. Jehovan todistajat velvoitetaan maksamaan valtiolle lapsi- ja perheasiain ministeriön kautta 1 140 505 kruunua. Takaisin uutissivujen alkuun Takaisin etusivulle |
|||||||||
| Kotisivuohjelma: KompoZer * Kuvankäsittely: GIMP * Äänenkäsittely:
Audacity |
||||||||||
