Uutisia Vartiotorni-seurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Johanneksen pojan henkilökohtaiset blogisivut
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto










Kuvat: JP
 
             



Verensiirto Saharan eteläpuolisessa Afrikassa - Miten uusi oppinäkemys vaikuttaa Jehovan todistajiin?
23.09.2026 Johanneksen poika



 

Kuva: Pixabay

Sain mielenkiintoisen sähköpostin, jossa vertailtiin länsimaiden ja Afrikan maiden tilannetta verensiirtojen suhteen. Tämä uutinen on tehty sen sähköpostin ja siinä olleen linkin antaman tiedon perusteella. Asia koskee syyskuun loppupuolella julkaistua uutta Jehovan todistajien veriopin tulkintaa.

Verensiirtojen suhteen useat Afrikan maat poikkeavat merkittävästi mm. Euroopan ja Amerikan maiden tilanteesta. Korkeasti kehittyneissä länsimaissa suositaan verensiirroissa tapaa, jossa veren pääkomponentteja siirretään vain tarpeen mukaan. Esimerkiksi voidaan siirtää vain punasoluja tai vain veriplasmaa tai vain verihiutaleita. Länsimaissa kokoveren siirto on harvinaista. Kokoveren siirtoja tehdään yleensä vain vakavissa onnettomuustilanteissa. Silloin, kun verenvuoto on erityisen voimakasta, ensihoito siirtää kokoverta potilaaseen. Mutta esimerkiksi sairaaloissa tehtävissä leikkauksissa annetaan yleensä vain sitä veren pääkomponenttia, jota erityisesti tarvitaan.

Uuden veriopin tuloksena Jehovan todistajat eivät ole tasevertaisessa asemassa, kun tarkastellaan länsimaiden ja Afrikan verensiirtokäytäntöjä.

Afrikassa ei ole riittävästi kunnollista laitteistoa, jonka avulla voidaan kokoverestä erotella pääkomponentit toisistaan ja säilyttää punasolua, veriplasmaa ja verihiutaleita erillään veren muista osista. Näin ollen Afrikassa suositaan enimmäkseen kokoveren siirtoja pakon sanelemana.

Jehovan todistajien kohdalla tämä merkitsee nyt sitä, että länsimaissa Jehovan todistajat voivat yleensä valita sellaisen verensiirron, joka on Vartiotorni-seuran uuden käsityksen mukaan sallittu. Afrikassa Jehovan todistaja, joka tarvitsee verensiirron, on hankalassa tilanteessa. Hänen valintansa voi olla joko kokoveri tai ei verensiirtoa ollenkaan. Ja monessa tapauksessa verensiirto on ehdottoman välttämätön toimenpide, jotta potilas voi säilyä hengissä.

Kärjistetysti voidaan sanoa, että Jehovan todistajien uuden käytännön mukaisia sallittuja verensiirtoja voi saada korkean teknologian länsimaissa, kun taas Afrikassa monessa tapauksessa ainoa vaihtoehto on kokoveren siirtäminen, joka taas on Jehovan todistajien nykytulkinnan mukaan kiellettyä. Ajattelikohan hallintoelin lainkaan tätä puolta, kun se ilmoitti uudesta opin tulkinnasta?

Katsotaan seuraavaksi hiukan lähdetietoja Afrikan tilanteesta.



Lainauksia Verensiirto Saharan eteläpuolisessa Afrikassa -tutkimusartikkelista suomeksi käännettynä.

Tämä katsaus tarkastelee verensiirtopalveluiden nykytilaa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja esittää argumentin länsimaisen keskitetyn veripalvelun mallin puolesta ja vastaan, jossa Maailman terveysjärjestö on ehdottanut 100 % vapaaehtoisia, palkattomia verenluovuttajia.
- - -
Useimmissa Afrikan maissa verensiirtokäytännöt ovat sairaalapohjaisia (hajautettuja) ja perustuvat lahjoittajiin, jotka rekrytoidaan perheenjäsenistä.
- - -
Maailman terveysjärjestö (WHO) on Geneven veriturvallisuusyksikkönsä kautta pitkään kannattanut, että maat kehittäisivät kansallisesti koordinoituja veripalveluita, jotka ovat yhteisölähtöisiä ja riippuvaisia vapaaehtoisista, palkattomista verenluovuttajista. WHO on tarjonnut jäsenneltyä opetusmateriaalia auttaakseen maita kehittämään kansallisen veripolitiikan ja sen kautta kansallisen veripalvelun.
- - -
Verivarannot Afrikassa eivät ole koskaan pystyneet vastaamaan kysyntään; Tämä näkyy korkeassa äitiyskuolleisuuden ja lapsikuolleisuuden asteessa mantereella. Verenvuoto ja anemia aiheuttavat suuren osan äitiyskuolemista.
- - -
On kyseenalaista, pystyvätkö sairaaloiden perhekorvausveripankit koskaan ylläpitämään riittävästi verivarastoja näiden tarpeiden täyttämiseksi. On myös selvää näyttöä siitä, että puhtaasti vapaaehtoinen luovuttajajärjestelmä ei tarjoa riittävästi verta.
- - -
Komponenttien valmistus on ollut vaikeaa monissa kehitysmaissa sopivien sentrifugien puutteen tai joissain tapauksissa huonon korjaustilan vuoksi. Keskitetyt veripalvelut pystyisivät käsittelemään vapaaehtoisten ei-palkitsevien luovuttajien verta ja mittakaavaedun vuoksi niillä olisi riittävä varalaitteisto vian sattuessa. Jotkut saattavat väittää, että Saharan eteläpuolisessa Afrikassa valtaosa verensiirroista annetaan hätätilanteissa massiivisen verenvuodon vuoksi, ja että kokoveren siirto on valittu tuote. Kuitenkin lapsilla ja monilla ei-akuuteilla aikuisilla punasolukonsentraatiot ovat suosituin tuote. Verihiutaleiden ja tuoreen pakasteplasman kysyntä voi olla rajallinen hankituissa verenvuotosairauksissa.
- - -
(Jatkuu, lue kokonaan täältä:
Verensiirto Saharan eteläpuolisessa Afrikassa)
 

 
Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity