Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Johanneksen pojan henkilökohtaiset blogisivut
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle *Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia


 







Kuvat: JP
    



Jehovan todistajien asianajaja antoi harhaanjohtavaa tietoa Norjan oikeudenkäynnissä
17.02.2025 Johanneksen poika


 


Jehovan todistajien palkkaama asianajaja Anders Ryssdal kertoi valheita, hylkäsi tärkeimpien todistajien väitteet, kuvaili niitä "vihamielisiksi" ja muotoili uudelleen uskonnollisen ryhmän keskeisiä käytäntöjä esittääkseen ne oikeudessa suotuisammassa valossa. Näin kertoi AvoidJW-sivusto 14.02.2025 päivätyssä uutisessaan.


Hovioikeuden istunto Norjassa, kuva: Eydis Mary Jonsdottir

AvoidJW-sivusto on käsitellyt useissa viime aikaisissa uutisissaan Norjassa järjestettyä kaksi viikkoa kestänyttä oikeudenkäyntiä. Jehovan todistajat kävivät oikeutta Norjan valtiota vastaan jo toisen kerran yrittäessään saada takaisin Norjan valtion maksamat suuret raha-avustukset, jotka Jehovan todistajien järjestö oli menettänyt jo yli kaksi vuotta sitten, kun valtio lakkautti Jehovan todistajien yhdyskunnan rekisteröinnin uskonnollisena yhdyskuntana ankarien karttamissääntöjen takia. Myös alaikäisiä kastettuja lapsia kartetaan, jos heidät erotetaan tai he itse eroavat seurakunnasta. Ongelmana on mm. se, että kun lapsi kastetaan alaikäisenä, hänellä ei ole tarkkaa käsitystä siitä, kuinka vakava asia on karttamisjärjestely.

Jehovan todistajat hävisivät 2024 tammikuussa järjestetyn kaksiviikkoisen oikeudenkäynnin ja nyt helmikuussa on taas ollut oikeudenkäynti samasta asiasta. Oikeuden päätös saadaan vielä tämän kevään aikana.

Otteita Anders Ryssdalin väitteistä:
  • Jehovan todistajien järjestössä ei ole negatiivista sosiaalista kontrollia
  • Jehovan todistajien uskonnossa ei pelotella
  • Jehovan todistajat eivät loukkaa lasten oikeuksia
  • Jehovan todistajat ovat hyvin liberaaleja
  • Jehovan todistajien erottamis- ja karttamisjärjestely on "rakkaudellinen" ja "terapeuttinen" tapa toimia
  • Jehovan todistajat -vanhimmat eivät anna ohjeita karttamiseen
  • Jehovan todistajien perhesuhteet erotettuihin ovat "normaaleja"
Jokainen Jehovan todistajien järjestöä tunteva tietää, että em. väitteet eivät ole totta.

Sosiaalinen kontrolli on laajaa, jopa Jehovan todistajien pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyviä asioita kontrolloidaan, vaikka pukukoodi onkin viime aikoina lieventynyt. Jehovan todistajien opetuksissa pelotellaan Harmageddonin sodalla ja demoneilla. Jehovan todistajat loukkaavat lasten oikeuksia, kun heille asetetaan rajoituksia mm. seuran ja harrastusten valintaan. Jehovan todistajat eivät ole liberaaleja vaan jyrkän kielteisiä monissa asioissa. Erottamis- ja karttamiskäytännöllä ei ole mitään tekemistä "rakkaudellisuuden" kanssa, se on silkkaa julmuutta ja ihmisoikeusloukkaus. Jehovan todistajien perhesuhteet entisiin Jehovan todistajiin eivät ole normaaleja, karttaminen katkaisee ihmissuhteet loppuelämän ajaksi.

Anders Ryssdal vertasi Jehovan todistajien alaikäisten kastetta Norjan valtionkirkon konfirmaatioon. Hän toki jätti mainitsematta, että jos valtionkirkon konfirmaation jälkeen eroaa kirkosta, häntä ei karteta toisin kuin kastettua Jehovan todistajaa kartetaan, jos hänet erotetaan tai eroaa itse.

Jehovan todistajien asianajaja Ryssdal esitti sitten "rohkean" väitteen: "jos lapset kastetaan liian aikaisin, se on lasten vanhempien vika
" - ei Jehovan todistajien järjestön vika. Tämä on asia, jota kannattaa tarkastella vähän lähemmin.

Jos lapset kastetaan liian aikaisin, se on vanhempien vika.

- Anders Ryssdal

Kehottaako Jehovan todistajien järjestö alaikäisiä lapsia menemään kasteelle? Onko kasteelle meno alaikäisenä järjestön toivomus? Asiaa voi tarkastella esimerkiksi katsomalla lapsille tarkoitetun videon, jonka on tuottanut Jehovan todistajien järjestö.

Videolla lapsi katsoo valokuva-albumia, jossa on kuva hänen äidistään, joka kastettiin lapsena.


Kuva: JW.ORG, lapsille suunnatut videot

Tuo video todistaa kiistattomasti, että Jehovan todistajien järjestö toivoo alaikäisten lasten menevän kasteelle. Toisin kuin Jehovan todistajien asianajaja Ryssdal väittää, Jehovan todistajien järjestön viralliset ohjeet kehottavat lapsia menemään kasteelle jo alaikäisinä. Se ei ole ensisijaisesti lasten vanhempien "vika" vaan järjestön ohjeiden vika.

Kannattaa myös lukea, mitä Jehovan todistajien järjestön pääasiallinen opetuskanava, Vartiotorni-lehti, asiasta kertoo.

Nuoret, älkää ajatelko, että lykkäämällä kastetta vältytte tilivelvollisuudelta. Kun teillä on riittävästi ikää, teidän on vastattava Jehovalle teoistanne, olettepa käyneet kasteella tai ette. (Roomalaisille 14:11, 12.) Lukuisat todistajat eri puolilla maailmaa ovat sitä mieltä, että heidän päätöksensä mennä kasteelle nuorena on suuresti auttanut heitä.

Toisessa Vartiotorni-lehdessä on sama ajatus.

Esimerkiksi erään vanhimman alun toisellakymmenellä oleva poika halusi vilpittömästi mennä kasteelle. Niinpä hänen isänsä järjesti kolme muuta vanhinta keskustelemaan nuorukaisen kanssa kysymyksistä, jotka on suunniteltu kasteelle aikoville. Vanhinten päätös oli, että vaikka poika oli melko nuori, hänet voitaisiin kastaa pätevänä Jehova Jumalan virkaanasetettuna sananpalvelijana.

Norjan valtion puolella oikeudenkäynnissä todisti useita entisiä Jehovan todistajia. Tässä neljä otetta heidän todistuksistaan:

Sanotaan, että voit vapaasti liittyä muihin uskontoihin, mutta jos olisin sen tehnyt, minut olisi joka tapauksessa erotettu. – Rakel Fjelltvedt

Minun oli valittava itsemurhan ja Jehovan todistajien jättämisen välillä. – Leander Djønne

Erottaminen - ei henkilökohtaiset suhteet, on kärsimykseni perimmäinen syy. - Jan Frode Nilsen

Ei ole ollut normaalia yhteyttä vanhempiini tai entisiin uskonystäviini lähdön jälkeen. - Noomi



AvoidJW-sivuston uutisia Norjan oikeudenkäynnistä 2025:


Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity