Tietoa Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Raymond Franz


Kuva: YouTube

Raymond Franz (8. toukokuuta 1922 - 2. kesäkuuta 2010) oli eräs tunnetuimmista entisistä Jehovan todistajista. Hän oli osa Jehovan todistajien korkeinta päättävää elintä, hallintoelintä, yhdeksän vuotta vuosina 1971-1980. Franz työskenteli Jehovan todistajien päätoimistossa Brooklynissä vuosina 1965-1980. Raymond Franz erotettiin Jehovan todistajista vuonna 1981 ja on eronsa jälkeen kirjoittanut kaksi yksityiskohtaista kriittissävytteistä kirjaa Jehovan todistajista, heidän opeistaan ja Jehovan todistajien hallintoelimestä. Hänen kirjansa Crisis of Conscience ja In Search of Christian Freedom ovat olleet erittäin suosittuja ja niitä on käännetty useille kielille. Hänen hyvin dokumentoidut kirjansa ovat herättäneet huomiota liikkeestä kiinnostuneiden keskuudessa ympäri maailman.

Raymond Franz syntyi ja kasvatettiin Jehovan todistaja -perheessä. Hän oli sukunsa kolmannen polven Jehovan todistaja. Hänen isänsä kastettiin vuonna 1913. Tuohon aikaan Jehovan todistajia kutsuttiin vielä "Raamatun tutkijoiksi". Raymondista tuli aktiivinen jäsen vuonna 1938 hänen ollessaan 16-vuotias. Hänet kastettiin vuonna 1939. Raymondin sedällä, Frederick William Franzilla, oli voimakas vaikutus Jehovan todistajien opetuksiin, kehitykseen, palvontaan sekä oppikysymyksiin. Hänestä tuli Vartiotorniseuran varapresidentti vuonna 1945 ja tämän jälkeen seuran presidentti vuonna 1977. Raymond Franz pääsi Vartiotorni-seuran Gilead-kouluun (lähetystyöntekijöiden kouluun) vuonna 1944 ja vuonna 1946 hänestä tuli matkustava lähetystyöntekijä Puerto Ricossa, Neitsytsaarilla sekä Dominikaanisessa tasavallassa. Vuonna 1957 diktaattori Rafael Trujillon kielsi Jehovan todistajien työn Dominikaanisessa tasavallassa ja karkotti ulkomaalaiset lähetystyöntekijät. Kun Raymond Franz täytti 37 vuotta, hän löysi vaimonsa Cynthian. He menivät naimisiin ja Cynthia liittyi Franzin seuraan lähetystyömatkoille Neitsytsaarille. Myöhemmin vuonna 1961, he palasivat Dominikaaniseen tasavaltaan ja toimivat siellä Jehovan todistajien lähetystyöntekijöinä viisi vuotta. He kohtasivat paljon ongelmia, koetuksia ja todellisia vaaroja saarnatessaan ja asuessaan sodan repimässä maassa.

Vuonna 1965 Vartiotorniseuran tuolloinen presidentti Nathan Homer Knorr pyysi Raymond Franzia lopettamaan lähetystyön ja pyysi häntä työskentelemään ja asumaan Jehovan todistajien päätoimistossa (jota kutsutaan nimellä "Beetel") Brooklynissa, New Yorkissa. Raymond mainitsee ensimmäisessä kirjassaan että hän piti lähetystyöstä enemmän, mutta hyväksyi silti tarjouksen. Yksi hänen ensimmäisistä tehtävistään oli työskennellä muiden kanssa suuressa kirjaprojektissa, jonka nimi oli "Raamatun ymmärtämisen opas" (Aid to Bible Understanding). Raamatun ymmärtämisen opas oli tietosanakirjamainen teos, jossa käsiteltiin aihe aiheelta aakkosjärjestyksessä Jehovan todistajien opetuksia ja uskomuksia. Hän kertoo kokemuksistaan päätoimistossa ensimmäisessä kirjassaan Crisis of Conscience.

Vuonna 1971 Raymond Franz kutsuttiin Jehovan todistajien hallintoelimen jäseneksi. Hallintoelin vastasi tuolloin sekä Jehovan todistajien hengellisestä johdosta että Vartiotorniseuran hallinnosta ja taloudesta. Hallintoelimen jäsenet ovat hyvin samantyyppisessä asemassa kuin kardinaalit katolisessa kirkossa. Franz hyväksyi aseman ja vietti useita vuosia matkustaen ympäri maailmaa sekä seuraten järjestön rakennetta, työskentelyä ja palvontaa kaikilla tasoilla ja useissa maissa. Hän kertoo kirjassaan ristiriidoista, joita hänen elämässään oli ilmennyt viimeisten 15 vuoden aikana, jotka hän vietti päätoimistossa. Varsinkin viimeiset yhdeksän vuotta, jotka hän vietti hallintoelimen jäsenenä olivat erittäin tärkeitä. Noina yhdeksänä vuotena mielikuvat kohtasivat todellisuuden. Hän sanoo huomanneensa eläneensä koko elämänsä isossa myytissä, joka ei vastannut todellisuutta. Tämä ei vaikuttanut hänen uskoonsa Raamattuun, mutta se muutti hänen käsitystään Jehovan todistajien järjestöstä. Hän huomasi, että hallintoelin ei perustellut opetuksiaan Raamatulla, vaan toimi samoin kuten arvostelemansa valtakirkot, perinteidensä mukaan.



Kirjassaan Crisis of Conscience Franz kirjoittaa elokuun 1979 tapahtumista. Vuoteen 1975 kohdistuneitten odotusten - Jehovan todistajat odottivat tuolloin Harmageddonia - rauettua tyhjiin osa Brooklynin Beetelin henkilökunnasta alkoi tutkia kriittisesti Vartiotorniseuran opetuksia. Joillakin Beetelin vanhempia jäseniä oli "eriäviä mielipiteitä" opetuksista, jotka liittyivät vuoteen 1914 ja 33 jaa., sekä siitä, milloin viimeiset päivät alkoivat. Erimielisyyksiä aiheutti myös taivaspaikkojen määrä (Jehovan todistajat uskovat että taivaaseen pääsee vain 144 000) sekä tulkinta siitä, että kristityt jaettaisiin kahteen eri luokkaan. Osa kristityistä saisi taivaallisen ylösnousemuksen ja osa taas nousisi ruumiillisesti paratiisimaahan. Franz kuvailee, miten päätoimistossa alkoi kuohua ja hallintoelin epäili lähes kaikkia salaliitosta. Hänen mukaansa sen sijaan, että olisi tutkinut kriittisesti edellä mainittuja opinkohtia ja aloittanut keskustelut "toisinajattelijoiden" kanssa, hallintoelin aloitti noitavainoja muistuttavan toiminnan. Se ei hänen mielestään sallinut asiallisia kysymyksiä oppeja kohtaan, epäilijöitä ei siedetty ollenkaan. Maaliskuussa 1980 Raymond Franz ja hänen vaimonsa päättivät, että heidän oli aika lähteä päätoimistossa. Heidän terveydentilansa heikentyi ja heillä oli epäilyksiä Vartiotorni-seuran toimintatapoja ja opetuksia kohtaan. 24.3-24.7.1980 he asuivat vanhan Jehovan todistaja -ystävänsä Peter Gregersonin luona.

Lähdettyään Beetelistä Franz sai useita puhelinsoittoja, joissa kerrottiin, miten heidän mukaansa päätoimistossa useita jäseniä oli syytetty, kuulusteltu sekä erotettu luopioina ilman kunnollisia raamatullisia perusteita, koska he epäilivät vartiotorniseuran opetuksia vuodesta 1914, 144 000 taivaspaikasta sekä muista Jehovan todistajien pääopetuksista. 22. huhtikuuta 1980 hallintoelimen Albert Schroeder kertoi Raymond Franzille puhelimitse, että "järjestön oikeuskoneisto oli toiminnassa ja kohtaisi pikaisesti epäilevät". 25. huhtikuuta 1980 Cris Sánchez ja hänen vaimonsa Nestor Kuilan, jotka olivat kumpikin Beetelin pitkäaikaisia jäseniä, erotettiin. Samoin kävi myös René Vázquesille, joka oli toiminut useita vuosia päätoimistossa. Sekä hänet että hänen vaimonsa erotettiin luopioina. Raymond Franz kertoo kuulleensa asioista sellaisilta ihmisiltä, joille kyseiset asiat eivät edes kuuluneet, vaikka hän oli edelleenkin hallintoelimen jäsen. Hallintoelin ei vaivautunut kertomaan erottamisista Franzille, mutta se kylläkin tiedotti asiasta niille yli 5000, jotka työskentelivät päätoimistossa.

8. toukokuuta 1980 Raymond Franz palasi New Yorkin päätoimistoon ja löysi työpöydältään papereita, jotka käsittelivät Jehovan todistajien uskonkäsityksiä hyvin lainopilliseen sävyyn. 20. toukokuuta 1980 hän tapasi komitean puheenjohtajan ja hänelle soitettiin nauhalta kuubalaisen Jehovan todistajan haastattelu, jossa hän kertoi huhuja yksityisistä raamatuntutkisteluista, joissa keskusteltiin vartiotorniseuran opetuksista arvostelevaan sävyyn. Franzin mukaan koko nauha oli kaksi tuntia pitkä vuodatus, joka sisälsi johdattelevia kysymyksiä huhuista huhujen perään. 21. toukokuuta 1980 Raymond Franz kutsuttiin hallintoelimen kokoukseen, Keskustelu nauhoitettiin. Hän kuvaili, kuinka häneltä kyseltiin erilaisia kysymyksiä järjestöstä ja sen opetuksista, eikä lainkaan niistä jotka olivat erotettu ja syytetty "luopumuksesta". Franz kertoi, ettei suurin osa hallintoelimestä kommentoinut asioita millään tavalla, he vain istuivat ja kuuntelivat. Kolmen tunnin jälkeen hänelle sanottiin, että hän voisi lähteä. Seuraana aamuna häntä pyydettiin kommentoimaan nauhalle mielipiteensä toisesta nauhasta, jossa jotkut Jehovan todistajat juoruilivat toisista jäsenistä. Hän kieltäytyi kommentoimasta perusteettomia huhuja.

22. toukokuuta 1980 puheenjohtaja Albert Schroeder tuli Franzin huoneeseen, ja kertoi hänelle jonkun hallintoelimen jäsenen haluavan hänen erottamistaan Jehovan todistajista. Riittäviä todisteita häntä vastaan ei kuitenkaan ollut. Asiasta äänestettiin, mutta enemmistö oli erottamista vastaan. Franzin annettiin ymmärtää olevan parasta, jos hän itse eroaisi hallintoelimestä. Hän päättikin kirjoittaa erokirjeen. Samalla hän myös torjui erikoistienraivaajan tehtävät. Raymond ja hänen vaimonsa lähtivät päätoimistosta. Ennen lähtöään ja joitakin päiviä eroamisen jälkeen he tapasivat Ed Dunlapin, joka oli pitkäaikainen kirjoitusosaston jäsen. Myös häntä vastaan oli hyökätty samalla tavalla kuten Franzia vastaan. Muut kirjoitusosaston jäsenet ja hallintoelin aiheuttivat ongelmia, koska hän halusi ajatella eri tavalla joidenkin Raamatun kohtien tulkinnasta kuin Vartiotorniseuran kirjallisuudessa jo esitetyt raamatuntulkinnat esittävät. Hänet oli kutsuttu kuulusteluun. Pian Dunlapkin erotettiin "luopumuksen" takia. Tässä tapauksessa luopumus tarkoitti sitä, että hänen käsityksensä joidenkin Raamatun kohtien ymmärtämisestä oli tullut sovittamattoman ristiriitaisiksi Jehovan todistajien virallisen opin kanssa. Ed Dunlap oli uhrannut koko elämänsä Vartiotorni-seuran toimiin ja palvellut järjestöä uskollisesti yli 40 vuotta, hän oli erittäin kunnioitettu 69-vuotias Jehovan todistaja. Hän kuului myös "voideltujen luokkaan". Kun hänet erotettiin, hän ja hänen vaimonsa joutuivat lähtemään välittömästi päätoimistosta, ja asumaan erittäin huonoissa olosuhteissa.

Jatkuu...



Lue teksti kokonaan Wikipediasta.
 



Raymond Franz: Omantunnon kriisi
21.05.2021 Käännöskomitea



OMANTUNNON KRIISI

(CRISIS OF CONSCIENCE)



Neljäs laitos


RAYMOND FRANZ
(1922-2010)


Jehovan todistajien hallintoelimen
entinen jäsen

Kirjan kääntäminen ja julkaiseminen suomeksi on tehty Raymond Franzin luvalla.

Käännöskomitean jäsenet haluavat pysytellä tuntemattomina.




Kirjassa on 13 lukua ja noin 450 sivua.

Luku 1: Omantunnon hinta
(
Käännetty 2020).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.

Luku 2: Syyt tämän kirjan kirjoittamiseen
(
Käännetty 2020).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.

Luku 3: Hallintoelin
(
Käännetty 2020).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.

Luku 4: Sisäinen kuohunta ja uudelleenjärjestely
(
Käännetty 2020).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.
 
Luku 5: Perinteet ja pykälät
(Käännetty 2001).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.

Luku 6: Kaksinaismoralismi
(Käännetty 2020).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.


Luku 7: Ennustuksia ja julkeutta
(Käännetty 2021).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.


Luku 8: Perustelua ja pelottelua
(Käännetty 2021).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.


Luku 9: 1975 "Sopiva ajankohta Jumalan toimia"
(Käännetty 2000).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.

Luku 10: 1914 ja "tämä sukupolvi"
(Käännetty 2000).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.

Luku 11: Päätöksen hetki
(Käännetty 2021).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.

Luku 12: Jälkiseuraukset
(Käännetty 2021).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.


Luku 13: Näkökulmia
(Käännetty 2021).
Tekstinä täällä. PDF-dokumenttina täällä.

 


Johdanto (PDF-version voi lukea täältä)

Kun ihmiset ovat suuressa vaarassa taholta, jota he eivät epäile, tai kun heitä johtavat harhaan ne, joita he pitävät ystävinään, niin onko heidän varoittamisensa epäystävällistä? He saattavat mieluummin olla uskomatta varoitusta. Voivatpa he loukkaantuakin siitä. Mutta vapauttaako se ketään sellaisen varoituksen antamisen moraalisesta vastuusta?

– Vartiotorni 1. huhtikuuta 1974




Elämä on epävarmaa ja kun ihminen kuolee, hänen tietonsa menevät hänen mukanaan – ellei hän jaa tietojaan vielä eläessään.

Tämä kirja on kirjoitettu velvollisuudentunnosta sellaisia ihmisiä kohtaan, joita vilpittömästi rakastan. Voin täydellä hyvällä omallatunnolla sanoa, että sen tarkoitus on auttaa eikä satuttaa. Jos kirjassa on jotakin sellaista, jota on tuskallista lukea, sitä oli myös tuskallista kirjoittaa. Toivon lukijan ymmärtävän, että totuuden etsimisen ei tarvitse koskaan tuhota uskoa, vaan että kaikki totuuden tuntemiseen ja puolustamiseen tähtäävät ponnistelut päinvastoin vahvistavat tosi uskon perustuksia. Mitä lukija tekee näillä tiedoilla, on tietysti hänen oma päätöksensä. Ainakin asia on kerrottu ja moraalinen vastuu on täytetty.
 

 
Uskonnollisen järjestön historiassa saattaa olla totuuden hetkiä, sellaisia aikoja ja tilanteita, jolloin on mahdollista nähdä ulkoisen vaikutelman taakse, ja tiedostaa järjestön todellinen luonne ja olennainen henki. Silloin on nähtävissä selvemmin järjestön oma minäkuva, sen hallitseva ajattelutapa ja maailmankatsomus, sen liikkeellepaneva voima ja sen tapa reagoida erimielisyyksiin tai haasteisiin. Päivänvaloon tulevat tekijät ovat saattaneet olla olemassa kaiken aikaa järjestön sisimmässä ytimessä, mutta ne ovat olleet pinnan alla, ja jopa ristiriidassa järjestön antaman ulkoisen vaikutelman ja sen esittämien periaatteiden kanssa. Tällainen totuuden hetki saattaa paljastaa sellaisen kuvan, joka on järkyttävän erilainen järjestön jäsenten mielissä olevaan kuvaan verrattuna, ja tämä paljastava hetki saattaa jäädä heiltä jopa huomaamatta, mikäli järjestön johto pystyy tehokkaasti tukahduttamaan tiedon siitä.

Monilla tämän kirjan lukijoilla on ainakin jonkin verran tietoa Jehovan todistajien uskonnosta. Mietipä nyt seuraavia lausuntoja ja kysy itseltäsi, mistä ne mahtavat olla peräisin, sekä myös pitävätkö ne paikkansa:

Luonnollinen ihminen voi ymmärtää, että näkyvä, järjestäytynyt ryhmä, jolla on jokin täsmällinen tarkoitus, on ryhmä, jolla on voimaa joko enemmän tai vähemmän. Niinpä he arvostavat niitä erilaisia järjestöjä, joista me olemme Mestarin käskyä totellaksemme lähteneet pois. Mutta luonnollinen ihminen ei voi ymmärtää, miten joku ihmisten joukko, jolla ei ole näkyvää järjestöä, voi ikinä saada mitään aikaan. Kun he katsovat meitä, he pitävät meitä vain muutamana hajallaan olevana kahakoijana, "omalaatuisina ihmisinä", joilla on omalaatuisia ajatuksia ja toiveita, mutta jotka eivät ansaitse sen kummempaa huomiota.
——————
Kaikki todella pyhitetyt Kapteenimme alaisuudessa, olipa heitä miten harvoja tai olivatpa he miten hajallaan tahansa, ovat Kristuksen hengen läheisesti yhdistämiä uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Seuraten Mestarin käskyä he myös liikkuvat yhtenäisinä joukkoina hänen tarkoitustensa toteuttamiseksi. Mutta pidä mielessä, että Jumala ei ole kiinnostunut ihmisten määrästä (ks. Tuomarien 7. lukua).
... Me kieltäydymme aina tulla kutsutuiksi millään muulla nimellä kuin Päämme nimellä – Kristittyinä – ja väitämme toistuvasti, että niiden joukossa ei voi olla jakaumaa, joita hänen Henkensä ja hänen Sanansa tunnetuksi tekemä esimerkki jatkuvasti johdattavat.
——————
Varo "järjestöä". Se on täysin tarpeeton. Raamatun säännöt ovat ainoat säännöt, mitä tulet tarvitsemaan. Älä yritä sitoa toisten omaatuntoa, äläkä salli toisten sitoa omaasi. Usko ja tottele Jumalan Sanaa niin paljon kuin pystyt tänään, ja jatka siten kasvuasi armossa, tiedossa ja rakkaudessa päivästä toiseen... millä nimellä ihmiset meitä kutsuvatkin, se ei liikuta meitä; me emme tunnusta muuta nimeä kuin "sen ainoan nimen, joka on ihmisille annettu taivaan alla" – Jeesuksen Kristuksen. Kutsumme itseämme yksinkertaisesti KRISTITYIKSI emmekä rakenna aitaa erottaaksemme meistä ketään, joka uskoo Paavalin mainitsemaan rakennuksemme perustuskiveen: "Kristus kuoli meidän syntiemme puolesta, niin kuin on kirjoitettu"; ja niillä, joille tämä ei riitä, ei ole oikeutta nimeen Kristitty.

Jos Jehovan todistajia pyydettäisiin arvioimaan näitä lausuntoja ja luonnehtimaan niissä esitettyjä periaatteita, useimmat varmasti luokittelisivat niiden olevan peräisin "luopioilta". Nämä lausunnot on kuitenkin esitetty Vartiotorni-lehdessä – kauan sitten.

Kun näissä lausunnoissa esitetyt periaatteet hylättiin, merkitsivät ne osaltaan suurta muutosta ihmisjoukolle, joka alun perin liittyi vapaasti yhteen ilman näkyvää järjestörakennetta.

——————

Ks. Watch Tower maaliskuu 1883, helmikuu 1884 ja 15. syyskuuta 1885. Kopiot näistä artikkeleista löytyy kirjasta In Search of Christian Freedom s. 72-76.




Muutoksen jälkeen tilalle tuli erittäin keskitetty organisaatio, jolla on erottuva nimi, ja joka väittää yksinoikeudella vain omien jäsentensä olevan aitoja kristittyjä.

Tuo muutos tapahtui monia vuosikymmeniä sitten. Silti sama silloin alullepantu toimintamalli on voimassa tänäkin päivänä ja toimii hallitsevana voimana.

Samalla tavoin Omantunnon Kriisissä esitetyt tapahtumat ja tilanteet kiinnittävät huomion erääseen totuuden hetkeen, joka on lähempänä nykyaikaa. Tuo hetki saattaa olla monille yhtä vieras kuin edelliset lainaukset Vartiotorni-lehdestä olivat. Tässä neljännessä laitoksessa esitetyt todisteet osoittavat, että tuon ajanjakson kehitysvaiheilla on ollut yhä jatkuva vaikutus läpi seuranneiden vuosien aina tänne 2000-luvulle asti. Kuluneet vuodet eivät vähennä niiden merkitystä, vaan ne pikemminkin korostavat tuon ajanjakson ja silloin sattuneiden asioiden painoarvoa; ne vahvistavat asioista avautuneen kuvan, ja tarjoavat eläviä esimerkkejä noiden asioiden vaikutuksista ihmisten elämään. Tuon ajanjakson taustaa vasten voidaan havaita se todellisuus, joka on yhtä merkityksellinen ja tärkeä nykyään kuin se oli silloin, kun tämä kirja ensi kerran kirjoitettiin.

Lue luku 1 täältä.
 

 
Takaisin alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity